Kategoriat
Talous

Gallup: Jos ei mulla niin ei muillakaan

(JOROINEN) Suomen Kansa on jo kyllästynyt paperialaa vaivaavaan työtaisteluun ja toivoisi asiaan pikaista ratkaisua. Kansan Enemmistö on myös sitä mieltä, että nimenomaan Paperiliiton tulisi myöntyä, kertoo tuore gallupkysely.
Kyselyyn vastanneista peräti 60 % oli sitä mieltä että ”minua vituttaa kun joku saa enemmän palkkaa kuin minä”, kun taas 30 % katsoi, että ”saatana kun naapurilla on isompi auto kun minulla”. Kuitenkin peräti sata prosenttia perusteli kantaansa sillä, että ”mä oon niin helvetin kade”.
Sairaanhoitajia ei maininnut yksikään. Omaa ammatinvalintaansa harmitteli sen sijaan jokainen.
Kyselyyn haastateltiin tuhatta suomalaista, jotka olivat edellisen kahden viikon aikana kirjoittaneet paperin lakosta tai työsulusta lehtien yleisönosastoille.

4 vastausta aiheeseen “Gallup: Jos ei mulla niin ei muillakaan”

Olen kuullut että työttömät ovat aikeissa mennä lakkoon, jollei työttömyysapurahoja kasvateta. Useita työnseisauksen seisauksia on siis luvassa ja Alkon työttömyyskassa sen kun kasvaa kasvamistaan. Täytynee siis ryhtyä hamstraamaan viinaa!
Heikko vitsi, koska tuo on täysin totta. Ko. artikkelin voisi julkaista, missä tahansa muussakin ”varteenotettavissa” uutislehdissä. Tosin uutisarvoa sillä ei olisi, koska siinä ei ole kenellekään mitään uutta (paitsi alakanttiin lasketut tilastot).

Ei me työnantajat kyllä mitenkään ole ruvettu uhkailemaan tai kiristämään työläisiä globalisaation varjolla. Siis ei todellakaan! Jos ette saatana usko, niin sitten siirretään loputkin tehtaat Kiinaan!

Kyllä ihmiset on niin pirun itsekkäitä, kun tahtovat viettää lomia perheensä kanssa – ja vielä niin tyhmiä, että kuvittelevat ettei laatuaika ole muka rahalla korvattavissa. Tsk tsk..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Tutkimus: Sairaanhoitajien palkka voisi kohota jopa 2000%

(HUUVARI) Paperityöntekijöiden ahneus ajaa sairaanhoitajat köyhyysloukkuun, paljastaa torstaina julkistettu ei-missään-nimessä-Metsäteollisuuden-tilaama tutkimus. Varmasti todenmukaisen selvityksen mukaan sairaanhoitajien palkkoja oltaisiin valmiit nostamaan...

Close