Kategoriat
Muut

Parhaiden blogien valinnasta tänä vuonna huippujännittävä

Samizdat-konsernin julkaisema Lehti palkitsee tämän kuun lopulla Suomen parhaat blogit. Lehden perinteikkäät Syö paskaa, koala -palkinnot jaetaan 27.4. suuren kohun saattelemana. Tarkoituksena on päästää toimituskunta pätemään hetken aikaa sekä saada toiminta näyttämään etäisen merkitykselliseltä.
Palkinnot jaetaan kaikille halukkaille ja niitä voi anoa osoitteesta lehti@samizdat.info. Viestiin pyydetään merkitsemään blogin nimi, sekä ne vapaavalintaiset kategoriat, joissa blogin pitäjä palkinnon haluaa. Aiempina vuosina suosittuja kategorioita ovat olleet ”ihan saatanan hyvä blogi”, ”paras karambola- ja komodonvaraaniaiheinen blogi”, sekä ”kaikesta huolimatta mun kavereiden mielestä paras blogi”.
Palkintoa haettaessa eduksi lasketaan samaan kusipiiriin toimituksen kanssa kuuluminen. Myös toimituksen jäsenen tyttö-/poikaystävänä oleminen, sekä sellaiseksi haluaminen katsotaan hakijalle hyödyksi. Syö paskaa, koala -palkinnoista ei voi pyytää lisätietoja. Niitä kuitenkin julkaistaan Lehdessä ennen palkintojen jakoa, joka suoritetaan humalassa. Palkintoa anottaessa kuoreen tulee muistaa merkitä: ”minulla ei ole itsetuntoa”.

Syö paskaa, koala -palkintoehdokas
Syö paskaa, koala -logoa saavat sivuillaan käyttää kaikki halukkaat

30 vastausta aiheeseen “Parhaiden blogien valinnasta tänä vuonna huippujännittävä”

Ja ketään ei vieläkään ihmetytä, miksi ihmeessä Syö Paskaa, Koala -bannerissa on viime vuoden valmistenumero.

Oscaritkin jaetaan aina menneen, ei kuluvan vuoden perusteella. Missit valitaan kuluvalle vuodelle. Tottahan nyt Syö paskaa, koala -palkinto on vallan muuta kuin missikisa!

Me halutaan koala-palkinto meidän salaiselle Kekkonen-aiheiselle esikoisrunoteokselle. Olisi syytä myöntää tai muuten me lähetetään teille postissa kakkaa.

Tsätti käsittelee esikoisrunoteoksessaan koskettavasti aikuistuvan sukupolven epävarmuutta ja urbaania tyytymättömyyden tunnetta. Henkilöhahmot jäävät pinnallisiksi, mutta omalla tavallaan juuri hahmojen pinnallisuus ja hajanaiset piirteet korostavat nykyajan kiihkeää tempoa ja irrallisuutta.

Tsätti-kollektiivin osittain automaattikirjoituksella syntynyt teos Kekkonen on jälleen paljastamatta uusia salaliittoja maamme poliittisessa historiassa. Salanimillä salaisilla verkkosivuilla käytyihin keskusteluihin perustuva salainen teos nostaa esiin vaiettuja kysymyksiä YYA-sopimuksen taustalla vaikuttaneista ulkoavaruuden voimista, Kekkosen yliluonnollisista kyvyistä sekä ikuisesta mysteeristä, joka rajatiedon asiantuntijoiden keskuudessa tunnetaan nimellä ”Hylkeet ja kakka”. Teos johdattaa lukijan aina nykypäivään ja paavin kuolemaan asti. Ajankohtaisista kysymyksistä myös pääministeri Matti Vanhasen avioeron taustalla vaikuttavia yliluonnollisia voimia on käsitelty ansiokkaasti.

Luin Tsätin kirjan nimeltä Kekkonen. Se oli ihan hyvä, mutta aika outo. Ihmettelin ensin vähän miten jonkun nimi voi olla Tsätti. En ymmärtänyt ihan kaikkea, mutta jotkut jutut oli hauskoja. Suosittelisin kirjaa ehkä vähän vanhemmille.

Uuden harrastelijakirjoittajien muodostaman kollektiivin, ns. Tsätin salainen esikoisrunoteos ”Kekkonen” liikkuu hyvän ja huonon maun rajamailla pääsemättä koskaan aiheeseensa. Hajanaiset tekstikatkelmat tavoittelevat nykyajan hektistä irrallisuutta, mutta lopputulos on sekava eikä tekstien merkitys aukea muille kuin kirjoittajille itselleen, jos heillekään. Teoksen parhaita paloja ovat kriittiset analyysit hylkeistä ja kakasta, mutta muuten anti jää varsin laihaksi. Tämän viisisataasivuisen teoksen sisällön olisi voinut tiivistää muutamaan A4-liuskaan.

Komodonkoala-aiheisella melkeinblogilla ei ole itsetuntoa, mutta se on totta uskottavin.

Meitsinhän kannattais hakee tommosta, kun kuulun kerran samaan kusipiiriin toimituksen kanssa kusemalla kaikkea tänne sivuille…

Me Koala ja Errkki ollaan täällä, ja koalataan, koska halutaan taas syörrä niitä litun euukalyptuksenkukintoja! Ai littu että ne kolisee! Paskantaissa.
Nytmeillon vähän hiljasta. -Kun ei oo niitä lehtiä.
Eikä tule koalanpaskaa.
Terv Littu & Jari

kommentit 29-137 ovat SPÄMMIÄ
SPÄM SPÄM SPÄM SPÄM
SPÄM SPÄM SPÄM SPÄM
SPÄM SPÄM SPÄM SPÄM
SPÄM SPÄM SPÄM SPÄMSPÄM SPÄM SPÄM SPÄM
SPÄM SPÄM SPÄM SPÄM
SPÄM SPÄM SPÄM SPÄM
SPÄM SPÄM SPÄM SPÄM
SPÄM SPÄM SPÄM SPÄM

fuck the shit! i`m waiting for you,down in hell,when you came here i eat your eyes over and over again…

ihmettelin joskus hetken tota mitä toi ollikivinen tossa tekee mut hetkonen… mähän tota taisin joskus ehdottaa o: maailma on pieni, mut ei niin pieni ku internet 🙁 mutjoo. Alkulukuja Paskova Karhukaan ei enää ole langoilla 🙁 Maailma muuttuu, ja minä sen mukana, sanos Nykänen.

Vastaa käyttäjälle kekkonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Suuri Cthulhu mukaan paavikilpaan

(VATIKAANI/R´LYEH) Muinainen hullu jumalolento suuri Cthulhu on yllättäen noussut varteenotettavaksi ehdokkaaksi uutta paavia valittaessa. Cthulhun taakse on kerääntynyt nopealla tahdilla...

Close