Kategoriat
Ulkomaat

Oppositio moittii Vatikaanin vaaleja vilpillisiksi

(SIXTUKSEN KAPPELI) Poliittinen tilanne Vatikaanissa kiristyi äärimmilleen tiistai-iltana sen jälkeen, kun maahan oli valittu uusi valtionpäämies kiistanalaisissa vaaleissa. Opposition edustajat väittävät vaalitulosta peukaloiduksi ja vaativat äänten uudelleenlaskentaa. Epävirallisten tulosten mukaan paaviksi valittiin Joseph Ratzinger, humppanimeltään Benedictus XVI.
”Useilta äänestyspaikoilta on tullut raportteja epäselvyyksistä. Uurnissa on ollut ääniä valmiina, opposition kannattajia on uhkailtu ja tietoomme on tullut jopa tapauksia, joissa äänestämään pyrkinyt on muilutettu rajan yli Roomaan”, moittii opposition puhemies Giuseppe Garibaldi. Vaaleja valvonut Etyjin tarkkailijaryhmä ei ole vielä antanut arviotaan tilanteesta.
Uutistoimistojen tietojen mukaan useat sadat opposition kannattajat marssivat illalla Pietarinkirkon aukiolle osoittamaan mieltään vaalivilpin johdosta. ”Öljypuuvallankumouksen” kannattajien ja sveitsiläiskaartin kesken on tiettävästi ollut joitakin yhteenottoja, mutta kuolonuhreilta on vielä vältytty. Ainakin Yhdysvallat ja Norja ovat ilmoittaneet olevansa valmiit välittämään kiistassa.
Vatikaanin korkein oikeus kokoontuu loppuviikolla pohtimaan, voidaanko vaalitulos vahvistaa.

4 vastausta aiheeseen “Oppositio moittii Vatikaanin vaaleja vilpillisiksi”

Nimeni ei ole IESVS NASARENVS, kuten sijaiseni ovat kirjoittaneet. Tulen pian vapauttamaan uuden maanpäälisen sijaiseni tehtävästä, kunhan ensin voitan Paratiisin Business Opportunity Directorr-tittelin.
Terveisiä Jartsu Liberaattorille!
PS. Jumala sanoi ristillä vapauttaessaan minut tehtävästä “Ihsous, jollain oudolla tavalla Mä rakastan sinua”

Uuden paavin kootut viisaudet: ”kiitos ja ylistys humpalle!”, ”hautaan asti humppaan” ja ”humppaan muna tulessa”.

Tarkalleen ottaen uusi paavi sanoi ”humppaan muna tulessa, tule muna sammuta” ja lausuman konteksti ole se, että paavi (silloin kaardianaali) tapasi uuden kuoripojan messussa.

Vastaa käyttäjälle Ihsous "the liberator" Xpistos Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Vatikaani: Paavin terveys on hyvä

(VATIKAANI) Vatikaani kiistää jyrkästi huhut, joiden mukaan 78-vuotiaan vastavalitun paavi Benedictus XVI:n terveydentila olisi huono. "Ei pidä paikkaansa. Paavi on...

Close