Kategoriat
Talous

Ensimmäiset Venäjän velkalyhennykset jo maksettu

(VAALIMAA) Venäjä on ryhtynyt nopeisiin toimiin mittavan Suomen-velkataakkansa keventämiseksi, kertoivat suomalaiset viranomaislähteet perjantaina vain muutamia tunteja sen jälkeen, kun itänaapuri oli ilmoittanut aikovansa ryhtyä lyhentämään noin 430 miljoonan euron velkapottiaan.
Esimerkiksi Vaalimaan raja-aseman likellä murmanskilainen shemeikka Anatoli Nitzni-Novgorod pulitti suosiolla sen kympin, jonka oli lainannut tuttavaltaan, ilomantsilaiselta Lalli Köyliöltä viime vuoden marraskuussa. ”Jo oli aikakin”, puuskahti Köyliö.
Valtiovarainministeriö tiedotti myös, että jo liki vuoden päivät maksamatta ollut 42,20 euron pirtun vastakaupoista syntynyt velka kiovalaisen Ivan Hlestakovin ja haminalaisen Kalle Tappisen välillä on niinikään jo hoidettu.
Viranomaiset kuitenkin muistuttavat, että samalla kun vanhaa velkaa lyhennetään aktiivisesti, ottaa Venäjä jatkuvasti uutta. ”Ennen sotaa tietä Petsamoon, vuoden tein, muistan sen. Nyt jo maantien tekoon vanha oon, vippaa mulle viitonen”,pyysi eläkeläinen Fjodor Karamazov Viipurissa vierailleilta turisteilta.

2 vastausta aiheeseen “Ensimmäiset Venäjän velkalyhennykset jo maksettu”

Kiova on Ukrainassa, ei Venäjällä. Lehden taloustoimittajan pitäisi tarkistaa faktat ulkomaantoimituksesta ennen kuin kirjoittaa tällaista, tai sitten mainita, että myös Ukraina on alkanyt lyhentää velkaansa.

Vastaa käyttäjälle Erikoismies Krunssila Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Myös humanistitutkijat uhkaavat lakolla

"NO VOI EI", KOMMENTOIVAT TEOLLISUUS, ELINKEINOELÄMÄ JA HALLITUS. (NORSUNLUUTORNI) Paperiliiton työnseisausten ja häämöttävän lakonuhkan lisäksi Suomen talouden rattaisiin on iskeytymässä...

Close