Kategoriat
Kotimaa

Kellot käännettiin yöllä

(PORI) Lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä käännettiin jälleen runsas määrä kelloja ympäri Suomea. Esimerkiksi Porin kolmannessa kaupunginosassa asuva Hannes Ääliö havaitsi kellonsa tulleen käännetyksi noin kello kolmen aikaan aamuyöllä.
”Jumalauta. Mihinmää tiäksää sen kelloni laitoin? Nonni, senon joku saatana nussinut”, manasi Ääliö huonoa tuuriaan iltaravintola Punaisen Kukon edustalla.
Saman kohtalon koki myös kotiäiti Juhana Manala Haapamäellä, joka havaitsi tapahtuneen vasta aamulla. ”Ei oo yhtään tupakkaa. Ei, ei oo yhtään tupakkaa”, mutisi Manala.
Kellojen kääntäminen aiheuttaa asiantuntijoiden mukaan unihäiriöitä etenkin silloin, jos käännetty kello oli perintökalleus tai muuten vain arvokas. Lisäksi monet käyttävät kääntämistä tekosyynä myöhästyä töistä tai koulusta seuraavana arkiaamuna.

8 vastausta aiheeseen “Kellot käännettiin yöllä”

Kyllähän kääntämätöntäkin kelloa voi katsoa, on vain ennakoitava enemmän.

Ja ihan tiedoksi vaan, että Lehden kommenttikello oli näköjään säästynyt kääntämiseltä, sillä todellinen kirjoitushetki oli 28.3.2005 @ 0:50.

Kellot siirretään kolmelta aamulla tunnilla, joten vielä kello 0:50 se ei vaikuta kulloisenkin hetkiseen aikaan yhtikäs mitään.

Paljonko sitä nyt sitten siirretään? onko tunti esim. 60 senttiä vai vaikuttaako eurot asiaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lankalauantain sähkeitä

Jerusalemin temppeli edelleen suljettuna - Israelin kansan päätemppeli Jerusalemissa on edelleen suljettuna perjantaina saatuneen onnettomuuden vuoksi, kertoo sanomalehti Jediot Ahronoth...

Close