Kategoriat
Kotimaa

EU:ssa kiistaa kiljun raaka-aineista

(IKURI) EU:n jäsenmaat ovat erimielisiä unionin alkoholilainsäädännön uudistuksesta, joka laventaisi kiljun valmistuksessa hyväksyttävien valmistusosien määrää. Nykypykälien mukaan EU:n nimisuojalistan mukaisen kiljun valmistuksessa ei saa käyttää muita raaka-aineita kuin kidesokeria ja pullahiivaa.
Komission valmistelutyöryhmän tekemän esityksen perusteella jo vuodenvaihteesta 2005-2006 eteenpäin kiljuksi saisi kuitenkin kutsua myös sellaisia käymisteitse kotioloissa tehtyjä alkoholijuomia, joissa on käytetty viinihiivoja ja makeutuksessa esimerkiksi tuoremehuja tai rusinoita. Myös määräyksiä kiljun valmistustavoista väljennettäisiin. Tämänhetkiset säännöt sallivat kiljun käyttämisen vain kylpyammeessa, muovipaljussa tai poikkeusoloissa lavuaarissa.
Komissio haluaa väljemmillä pykälillä avittaa kiljualan innovaatiokehitystä, kertoo valmistelukomitean asiantuntijajäsen Perse-Arska. ”Turbohiivalla saisi pyöräytettyä hyvät pöhinät jo illaksi”, hän pohtii Huhtasuon Siwan portailla.
Suomi vastustaa esitystä. ”Sääntömuutoksen myötä Euroopan markkinoille tulvisi halpaa tuontikiljua, ja perinteiset kotimaiset valmistajat, kuten Kake, Makkonen, Haapis, Nykky ja Kallion Spude joutuisivat vaikeuksiin”, pelkää komissaari Olli Rehn.

7 vastausta aiheeseen “EU:ssa kiistaa kiljun raaka-aineista”

Ei, tämä ei voi olla edes fiktiota. Kiljun tulee saada käydä vähintään viikon kunnollisessa käymisastiassa.

Olisiko mahdollista teinivuosien kultaamiseksi pakottaa komissio määräämään kaiken kiljun valmistettavaksi piilossa?

Kun Aake valittiin EU:n virkamieheksi niin lyötiin vetoa että hän ei saa tätä läpi, mutta komissio näköjään päästää läpi kaiken mitä virkamiehet vain valmistelevat. Kukaan ei ole vielä ihmetellyt että mistä tämä Arscâ de Pérzè oikein putkahti. Maksamme mielellämme Aakelle hävityn vedon kun hän seuraavan kerran tulee käymään kulmilla.

Juttuun on eksynyt asiavirhe. Huhtasuon Siwaan ei nimittäin mene portaita, vaan ovi on maan tasalla. Toivottavasti virhe oikaistaan.

Tenumarkkinoiden avautuminen lisäisi myös n.k. kiljumatkailua itäisiin naapurimaihimme. Sikäläisten Kassi-Vladimirien kilpailukykyinen häppäportofolio voisi olla merkittävä turismikatalyytti ja avata uutta bilateraalista liiketoimintaa kohderyhmänään mm. Meisiön Röhnäkievan lähimatkailijasegmentti.

Ei käy laatuun sellainen jupahtava meininki, jota ylioppilaat harjoittavat, että laitetaan kiljuun sitruunahappoa, ja vielä käytetään se oikeassa käymisastiassa! Näin pilaa rappeutuneen yläluokan dekadenssi väkevän kansan tervehenkiset huvit!

Vastaa käyttäjälle Ylimääräinen peukalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Naistenpäivän kumous päättyi – lasikatto romahti kapinoitsijoiden päälle

(SANOMATALO) Naistenpäivänä tiistaina käynnistynyt feministien vallankaappausyritys päättyi onnellisesti keskiviikkona. Poliisien vartavasten tehtävään perustetut erikoisosastot "Hella" ja "Nyrkki" romahduttivat kaappaajien päämajan...

Close