Kategoriat
Kotimaa

Hovioikeus: Äiti Maa on syyllinen

(TURPAKÄRÄJÄT) Kansakuntaa kohahduttanut oikeudenkäynti Äiti Maata vastaan on jäänyt ilman uutta käännettä. Helsingin hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden päätöksen, jonka mukaan Äiti Maa on syyllinen valokuvaajan kompurointiin syvällä Puolen Hehtaarin Metsässä syksyllä 2001.
Pitkän linjan lintubongari Harri Kaakkurinkalastaja nosti tuolloin kanteen vaatien yli puolen miljoonan euron korvauksia henkisestä kivusta, särystä ja yleisestä vitutuksesta. ”Kyllä se kova, kova paikka olisi ollut monelle. Ei tätä toivo kenellekään. Olin siinä juuri lähdössä kotiin, kun huomasin jotain ruskeaa jalkani juuressa, mutta liian myöhään. Siihen minä kompastuin, männyn juureen. Mukkelismakkelis. Suorilta sairaalaan, melkein kuulemma halvaannuin. Viimeksi kuusi vuotta sitten siellä käydessäni juurta ei varmasti ollut siinä, joten minusta on vähintään oikeutettua jonkun lähteä ajamaan tätä asiaa. Kuulin, että siellä olisi lapsiakin joskus leikkinyt”, Kaakkurinkalastaja tilittää.
Silloiset turpakäräjät päättivät asiasta kantajan hyväksi. Puolen miljoonan euron kipurahat langetettiin Tanskan valtion maksettavaksi Äiti Maan ajauduttua henkilökohtaiseen konkurssiin. Korvaukset muunnettiin yhteiskuntapalveluksi, jota Äiti Maa suorittaa antamalla hävittää yli 300 000 hehtaaria sademetsää vuodessa perinteisen 160 000 hehtaarin sijaan. ”Katotaan kuka nauraa perkele viimeisenä…”, nyyhkytti maaemo käräjien päätyttyä.

Read previous post:
Lehti tarjoaa sisällöntuotantoa Yleisradiolle

(PASILA) Samizdat-konserniin kuuluva Lehti-julkaisu esittää lähitulevaisuudessa Yleisradiolle tarjouksen sisällöntuotannosta yhtiön uutis- ja komediatuotannon tarpeisiin. Lehden analyytikkoryhmä on tutustunut Yleisradion ohjelmistoon...

Close