Kategoriat
Kotimaa

Valtio ulkoistaa suojelupoliisin toiminnot

(HAAPAVESI) Valtio aikoo vielä seuraavien viiden vuoden kuluessa ulkoistaa koko suojelupoliisin eli Supon toiminnan ulkopuolisen toimijan hoidettavaksi, kertovat viranomaislähteet. Asiaa selvittävän toimikunnan, nk. Suojajoukko-komitean mietinnön mukaan näin saavutettaisiin merkittäviä kustannussäästöjä sejä parannettaisiin suojelupoliisitoiminnan tehokkuutta.
”Supon touhuista on jo pitkään puuttunut nk. munaa. Maine on ryvettynyt teleurkintaskandaaleissa eikä pitkään aikaan ole saatu ammutuksi edes yhtä eläinaktivistia tai muuta hippiä”, manataan komitean raportissa, jonka Lehdelle luovutti nimettömänä pysyttelevä sisäpiirilähde, jonka nimeä, Joonas Rantatorikka, emme aio paljastaa.
Toistaiseksi ei ole vielä tehty periaateratkaisua siitä, siirretäänkö toiminta jonkin yksityisen yrityksen tai ulkomaisen valtiollisen turvallisuuspalvelun hoitoon. Yritysmallin etuina olisivat komitean mukaan mahdollisuudet osakekaupoista ja osingoista saataviin voittoihin, ulkovaltiomallin puolestaan koeteltu toimivuus.

”Ei helvetissä CIA:ta”

”Ulkomaisista turvallisuuspalveluista houkuttelevimmat tarjoukset on saatu Israelin Mossadilta, joka lupaa ’kadottaa’ kuukaudessa vähintään 17 epäilyttäväksi katsottavaa henkilöä sekä suorittaa tarpeen tullen poliittisia salamurhia erityiskorvausta vastaan, sekä Irakin entiseltä salaiselta poliisilta Mukhabaratilta, joka on Saddamin hallinnon kaaduttua jäänyt vaille kotia”, komitea jatkaa.
Sen sijaan Yhdysvaltojen CIA:ta tai Venäjän FSB:tä komitea ei suosittele. ”Vielä paskempia kuin tämä oma”, todetaan lausunnossa lyhyesti.
Kisan musta hevonen saattaa kuitenkin olla Kokoomus, joka harkitsee yhdessä muiden oikeistopuolueiden kanssa Suojeluskuntien uudelleenperustamista. Puolueen mielestä SK-liike voisi maanpuolustustyön ohella hoitaa suojelupoliisinkin velvoitteet.
”Siinä kommaria vietäs saunan taa, voi pojat”, totesi kartanonherra Bertil Fagerström.