Kategoriat
Kotimaa

Lehden joulukalenteri 23.12.: Jeesus syntyi – kaksi päivää etuajassa

(JUUTTAAN MAAN TAAVETIN KAUPUNKI) Härät, aasit, paimenet, enkelkuoro, taivaallinen sotaväki, Itäisten maiden kolme viisasta miestä sekä Tähti hämmentyivät perinpohjin myöhään torstaina, kun Betlehemistä alkoi kuulua tietoja Herran Kristuksen, Messiaan, syntymästä. Laskettuun aikaan oli kuitenkin vielä kaksi päivää matkaa.
Epävirallisten lähteiden mukaan Jeesus on todellakin syntynyt, mutta kylläkin kaksi päivää etuajassa. Lehden saamien tietojen perusteella Vapahtaja ei näin syntynytkään tallissa Betlehemin lähistöllä, vaan eräällä BP:n huoltoasemalla lähellä Tel Avivia. Häristä ja aaseista ei ole nähty vilaustakaan, mutta sen sijaan tapahtumaa seuraamassa oli suuri joukko Scanian rekkoja sekä rahtareita.
Tapahtumaan pitkään valmistautuneet asianosaiset olivat Marian ja Joosefin vastuuttomasta toiminnasta ymmärrettävän näreissään.
”No voihan perkele. Tässä ollaan kolmatta päivää jo venttailtu ja tiirattu sen tallin suuntaan mistä puhe on ollut. Eiköpä mitä, mennään ja synnytetään jonkin raflan naistenhuoneessa. Milläs luulette Luukkaan siitä evankeliumia vääntävän?” puuskahtivat paimenet.
Yhtä lailla paheksuvasti asiaan suhtautuivat itäisten maiden viisaat miehet, jotka tavoitettiin puhelimella Murjaanien maalta.
”Kyllä tämä noinniinkun mytologian ja symboliikan näkökulmasta on aika paska juttu. Tämä tallivertaus oli kumminkin aika lailla viimeisen päälle mietitty. Että sopisi hiukan kunnioittaa muiden duunia”, ilmoitti Kaspar ryhmän mielipiteen.
Maria puolestaan otti kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. ”Haistakoot kaikki pitkät. En minä rupea heidän takiaan istumaan päiväkausia jalat ristissä”, hän vastasi kritiikkiin.
Työnantajajärjestöt puolestaan vaativat tapahtuman takia nykyisiä jouluvapaita kumottaviksi perusteettomina.

Read previous post:
Liukas keli ei yllättänyt autoilijoita

(SIIKAJOKI) Jokavuotinen autoilijoiden kauhu, Huono Ajosää, on jälleen osoittanut voimansa täydessä raivossaan. Myöhään eilen illalla Siikajoen pituuspiirin tavoittanut leuto etelätuuli...

Close