Kategoriat
Kotimaa

Lehden joulukalenteri 22.12.: Järjestöt kritisoivat Joosefin läsnäoloa synnytyksessä

(GÖTEBORG) Viime kesänä raivonnut väittely isien läsnäolosta synnytyssalissa on jälleen saanut uutta potkua. Useat äitiysjärjestöt ovat nostaneet äläkän Joosefin toimista jouluyönä. Järjestöjen mukaan Joosefia ei olisi pitänyt päästää ollenkaan seuraamaan tapahtumaa.
”Ensinnäkään tämä nykytrendi, jossa isät tunkevat synnytyssaliin, ei ole ollenkaan tarpeellinen, ja vielä arveluttavammaksi asian tekee se, ettei tässä tapauksessa ole edes kyseessä lapsen varsinainen isä. Mahdetaanko lasta edes laillistaa”, pohtii Luonnollinen Synnytys Vaikka Väkisin -kattojärjestön puheenjohtaja, rouva Seppo Sangen-Suuresti-Harmittaa-Ja-Sydämelleni-Käy.

Sijaiskotiin tai tien päälle?

Puheenjohtaja on tyrmistynyt myös siitä, että lapsi joutuu aloittamaan elämäntaipaleensa likaisessa tallissa, härkäin ja aasein kanssa. Hän vaatiikin lasta nopeasti huostaanotettavaksi ja sijoitettavaksi sijaiskotiin.
”Pyhtäällä eräät Virtaset ovat odottaneet adoptiota jo vuositolkulla. Noin vastuuttomille vanhemmille en lasta jättäisi, vaan antaisin Virtasille tilaisuuden. Onhan perheenpää insinöörikin ja kaikkea”, Sangen-Suuresti-Harmittaa-Ja-Sydämelleni-Käy puhisee.
Puheenjohtaja pelkääkin, että näistä lähtökohdista lapsen elämästä tulee vaikea, eikä välttämättä kovin pitkäkään.
”Valitettavasti epäilen, että lapsesta tulee jonkinsortin kulkumies, joka sitten jossain hampparisakissa kiertää maata, ja päätyy lopulta viranomaisten hampaisiin. Papitkin varmaan karsaasti katsovat moista jumalatonta touhua”, hän arvelee.

Read previous post:
Lehden joulukalenteri 21.12.: Kyrenius vastustaa suurläänien pilkkomista

(JÄMIJÄRVI) Syyrian maaherra Kyrenius vastustaa poliittisessa keskustelussa loppuvuodesta esiintyneitä ajatuksia nykyisten suurläänien pilkkomisesta taas pienempiin yksiköihin. Esillä on ollut mm....

Close