Kategoriat
Kotimaa

Lehden joulukalenteri 20.12.: Mars ottaa Jeesuksen hylkäämän joulun juhlapäiväkseen

(MYKENE) Tiedot Jeesuksen päätöksestä olla viettämättä kuluvana vuonna syntymäpäiväjuhliaan ovat saaneet lukuisat muut jumaluudet kiireen vilkkaa varaamaan joulua omiin nimiinsä. Tiukan tarjouskilpailun ja soveltuvuuskokeiden perusteella päivä annettiin sodanjumala Marsille.
Päätöksen perusteluissa sanottiin Marsin ominaisuuksien parhaiten kuvaavan nykyjoulun henkeä. ”Päin helvettiähän täällä on mennyt ihan kaikki jo satoja vuosia, eikä joulu ole siihen yleistrendiin mitään muutoksia tuonut. Jeesukselta oli ryhdikäs ratkaisu antaa vihdoin periksi ja luovuttaa kunnia sille, jolle kunnia kuuluu”, mainitsi juryn jäsenistöön kuulunut Odin.
Näppejään jäivät tiukassa kisassa nuolemaan mm. Suuri Cthulhu, Osiris, Timo T.A. Mikkonen ja Lehden toimitus.
Onnellisen voittajan Marsin mukaan juhlapäivän viettoon tulee tänä vuonna entistä enemmän ”meininkiä ja munaa, eikä kenenkään tarvitse enää häpeillä pientä ammuskelua joulunpyhinä.”
”Ja tykit sylkee kuolemaa ja tuoksu napalmin, kun joululapsen nimeen kaikuu käsky majurin”, lupaa Mars.

2 vastausta aiheeseen “Lehden joulukalenteri 20.12.: Mars ottaa Jeesuksen hylkäämän joulun juhlapäiväkseen”

Olen syvästi pettynyt siihen ettei Twix patukkaa harkittu joulun saajaksi. Kyllähän minä ymmärrän että monia miellyttää marsin paksuus ja sen pehmeä karamellinmaku. Mutta muistakaa että Twix patukoita on sentään kaksi ja niissä löytyy varmasti myös Marsin ystäville jotain.

Olen pettynyt marsin voitosta, koska ko juhla kuuluu perinteisesti saturnukselle. Jo roomalaiset viettivät perinteikästä saturnalia juhlaa ko ajankohtana.
Ehdotankin saturnalia-juhlan palauttamista entiselle paikalleen koko EU:n alueelle.

Read previous post:
En juhli

Tänä vuonna en juhli syntymäpäivääni (25.12). Ottaen huomioon vaikka pelkästään sen seikan, että viisi miljoonaa lasta kuolee vuosittain nälkään olisi...

Close