Kategoriat
Kotimaa

Brunila vaatii kommunistista järjestelmää Suomeen

(LIEVESTUORE) Valtiovarainministeriön johtajan Anne Brunilan mielestä Suomen yhteiskuntajärjestys tulisi pikimmiten muuttaa kommunistiseksi. Brunilan mukaan tämä on ainoa keino, jolla Suomi kykenee menestymään kiristyvän kansainvälisen kilpailun paineissa.
Hän paljasti Lehdelle antamassaan erikoishaastattelussa, että alunperin kommunismimallin tuli sisältyä jo hänen johtamansa globalisaatiotyöryhmän raporttiin, mutta se poistettiin sieltä viime tingassa yhdessä köyhien eutanasiaohjelman, työttömien ammuttamisohjelman ja aatelissäädyn palauttamissuunnitelman kanssa.
”Kun nykyistä globaalia kilpailutilannetta tarkastelee, niin mikä valtio menestyy parhaiten? Tietenkin Kiina. Mikä on Kiinan malli? Kommunismi. Yhteys on looginen ja selvä”, sanoo Brunila kantotuolistaan.

Köyhät kyykkyyn

Brunila korostaa, ettei kyse olisi missään tapauksessa Marxin hahmottelemasta ideaalikommunismista vaan ennemmin Suomessa sovellettaisiin leniniläistä proletariaatin diktatuuria. Tosin sillä erotuksella, että proletariaatin asemasta diktatuuria johtaisivat Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtajat.
”Suomessa on tehty se virhe, että on annettu työläisille ja muille kunnaneläteille kaikenlaisia turhia oikeuksia, kuin nyt esimerkiksi äänioikeus, sananvapaus ja yhdistymisvapaus. Ja ne on opetettu lukemaan ja kirjoittamaan, mikä on karmeaa resurssien haaskausta. Globaalissa taloudessa sellaiseen ei kertakaikkiaan ole varaa”, Brunila hymisee.

Read previous post:
Israel hyökkäsi Ramallahiin "vahingossa ja varmuuden vuoksi"

"ARAFATIN KUOLEMAAN OLI JOTENKIN REAGOITAVA" (ISRAEL) Israelin armeija on iskenyt voimakkaasti palestiinalaiskohteisiin Ramallahin kaupungissa Länsirannalla. Armeijan tiedotteen mukaan iskut sotilas-...

Close