Kategoriat
Sähkeet

Pakolliset sähkeet torstaille

Liukas keli yllätti autoilijat — Syksyn ensimmäisten yöpakkasten liukastamat tiet yllättivät autolijat pahanpäiväisesti ympäri Suomea. Peltikolareja ja ojaanajoja sattui kymmeniä, mutta vakavammilta loukkaantumisilta onneksi vältyttiin. Autolijat sanoivat, etteivät osanneet lainkaan odotata, että syksyllä ja pakkassäällä voisi olla liukasta. ”Täytenä yllätyksenä tämä tuli”, sanoi autolija Simo Kerkkä.
Uusia ylioppilaita juhlitaan — Syksyn uusia ylioppilaita juhlitaan taas kouluissa ja kodeissa ympäri maata. Tuhannet oppilaat saavat päähänsä valkolakin tutkinnon suorittamisen merkiksi. Vanhoista ylioppilaista taas tutkimuksen mukaan 30 prosenttia on alkoholisoitunut, 20 prosenttia työttöminä ja loput muuten vaan vittuuntuneita.
Jäätteenmäki on paha — entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki on erittäin paha ihminen ja hänet oliis syytä kivittää, toteaa päivän Ilta-Sanomat muistutuksena kaikille. Ilta-Sanomat odottaa kansalta julkista kiitosta Jäätteenmäen kaatamisesta, sillä lehden mukaan Jäätteenmäki olisi tuhonnut koko kansan. ”Rumakin se on”, muistuttaa lehden pääkirjoitus.

Read previous post:
Hyräily vahingollista äänihuulille

(JYVÄSKYLÄ) Jyväskylän yliopiston nollatutkimuksen huippuyksikön tuoreimman väitöksen mukaan hyräily vahingoittaa äänihuulia. Lisäksi hyräilijät kärsivät muita useammin ylipaino-ongelmista ja heille maksetaan...

Close