Kategoriat
Kotimaa

Opetusministeriö haluaisi lyhentää valmistumisaikoja

(KORPPOO) Suomalaisnuorten opiskeluajat ovat liian pitkiä ja työelämään siirrytään aivan liian vanhoina, moittii Opetusministeriö. Ministeriön mielestä valmistumisaikoja etenkin korkeakouluissa tulisi lyhentää reippaasti, jotta maamme kilpailukyky säilyisi kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa. Opetusministeri Tuula Haatainen kertoi tulevista toimenpiteistä peililleen eduskunnan vessassa perjantaina.
Haataisen mielestä on kovin outoa, että korkeakouluissa, joissa opiskelijat pyrkivät hankkimaan mahdollisimman laajan ja syventävän tietämyksen oppialastaan, opiskelu kestää niin kauan. Hän huomauttaa, että esimerkiksi asentajaksi oppii helposti parissa vuodessa, eivätkä maisterit osaa kumminkaan edes autoa korjata.
”Vertailukelvottomat kansainväliset tilastot osoittavat selkeästi, että opiskeluajat ovat liian pitkiä, ja se johtuu yksinomaan siitä, että opiskelijat ovat kaikki laiskoja eivätkä halua valmistua, vaikka tarjolla olisi loistavia paikkoja kortistossa”, suomii Haatainen.
Lääkkeeksi vaikeaan tilanteeseen Haatainen suosittaa pakkoa, joka hänen mukaansa toimii aina parhaiten.
”Meidän tulisi yksinkertaisesti pakottaa ihmiset valmistumaan. Harkitsemme erityisen sakkomaksun käyttöönottoa: jos opiskelija ei valmistu yliopistosta kahdessa vuodessa, hän joutuu jokaiselta ylittävältä päivältä maksamaan sata euroa sakkoja. Lisäksi aiomme lopettaa opintotuen, asumislisän, terveydenhuollon ja kaikki muut tuet, jotka vain ohjaavat opiskelijan ajatuksia pois valmistumisesta”, Haatainen selittää luntaten paperista, jonka ylänurkassa lukee ”EK”.
”Tämä ei tietenkään koskisi porvarisluokan lapsia”, Haatainen kiirehtii lisäämään.

Kannatusta työnantajilta

Haataisen uudet suunnitelmat saavat varauksettoman kannatuksen työnantajajärjestöiltä. Heidän mukaansa on jo aikakin, että korkeakouluista saadaan työmarkkinoille henkilöitä, joilta puuttuu työkokemusta.
”Näin voimme polkea heidän oikeuksiaan ja palkkatasoaan surutta”, iloitsee Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja Leif Fagernäs.
Fagernäsin mielestä Haataisen toimet eivät vain ole tarpeeksi kattavia, ”vaikka niihin me häntä ohjeistimme”. EK:n mukaan myös rasittavista minimipalkka- ja alaikärajoituksista tulisi päästä eroon.
”Parasta talouskasvun kannalta olisi, jos väki valmistuisi koulusta jo 14-vuotiaana, jotta heidät voitaisiin panna Töihin!”, hän käskyttää. ”Tämä ei tietenkään koskisi porvarisluokan lapsia”, hän kiirehtii lisäämään.
Sekä yliopistojen henkilökunta että opiskelijajärjestöt ovat tyrmänneet ministeriön ajatukset toteuttamiskelvottomina. He muistuttavat, että muutokset vain lisäisivät hallintobyrokratiaa ja kasvattaisivat kuluja, eivätkä oikeastaan edes nopeuttaisi valmistumista. Ainoat tulokset olisivat ilmeisesti heikentynyt sivistystaso, paluu luokkayhteiskuntaan ja kilpailukyvyn lasku, varoittaa SYL.
”Laa-laa-la-la-laa-laa, njää-nää-nää”, vastasi opetusministeri Haatainen sormet syvällä korvissaan.