Kategoriat
Ulkomaat

Kansainvälisen alzheimer-päivän vietto unohtui

(FRANKFURT) Tiistaina piti ympäri maailmaa vietettävän kansainvälistä Alzheimer-päivää, mutta asia tuntui täysin unohtuneen kaikilta. Niinpä monin paikoin suunnitellut seminaarit, keskustelutilaisuudet ja illanvietot jäivät pitämättä. Aihe loisti poissaolollaan lehtienkin sivuilta. Tiedotusvälineet vetosivat muistamattomuuteen.
Esimerkiksi perheenemäntä Aili Sorkka Peurungasta ei muistanut koko asiaa ollenkaan.
”Herranen aika sentään, unohtuipas se tyyten. Sateenvarjokin näyttää olevan taas hukassa”, hän päivitteli.
YK:n terveysjärjestön WHO:n tiedottajan Gary Rabieksen mukaan näin on käynyt aiemminkin, eikä hän usko päivän vietosta tulevan jatkossakaan yhtään mitään.
”Missäs minä olen?” Rabies kysyi.

Read previous post:
Halonen tuomitsee kovin sanoin Saksan hyökkäyksen Puolaan

(NEW YORK) Presidentti Tarja Halosen mukaan Saksan hyökkäys Puolaan syyskuun 1. päivänä 1939 oli selvästi laiton. YK:n yleiskokouksessa puhunut Halonen...

Close