Kategoriat
Ulkomaat

Al-Qaida listautuu pörssiin

(ISLAMABAD) Terroristiverkosto al-Qaida suunnittelee listautumista pörssiin, kertoivat ryhmittymän edustajat maanantaina. Osakeyhtiöksi muuntautuva verkosto listataan New Yorkin teollisuuspörssi Dow Jonesin pre-listalle vielä kuluvan viikon aikana. Samalla al-Qaida Inc. laskee liikkeelle suuren osakeannin, jolla on määrä kerätä pääomaa ”tulevia laajentumishankkeita ja operaatioita varten”, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.
Al-Qaidan pääanalyytikko Saladdin uskoo, että osakeanti menee kaupaksi kuin kuumille kiville. Hän arvelee, että yhtiö kerää annilla noin 30-50 miljoonaa dollaria.
”Sijoittajasektorilta on kantautunut jo runsaasti tiedusteluja. Meillä on hyvä maine yrityksenä, joka pitää sanansa. Lisäksi tunnettuutemme on vertaansa vailla. Brändimme on vahva ja sitä aiotaan edelleen vahvistaa”, Saladdin virnistelee.
Ennen listautumista al-Qaida Inc. aikoo vielä fuusioitua mm. Hamasin, Jihadin ja Hizbollahin kanssa. Pientä nurkanvaltausta haetaan lisäksi PKK:sta.
”Fuusiohankkeet Euroopan suunnassa ovat vielä EU:n kilpailuviranomaisten syynissä, mutta uskomme, etteivät pienet osakkuudet Etassa tai Punaisessa prikaatissa merkitse yhtiöllemme vielä monopoliasemaa unionialueella. Terve kilpailu säilyy, ja haluamme olla sitä osaltamme tukemassa”, Saladdin luettelee.

Johto tulosvastuuseen

Pörssilistautuminen muuttaa radikaalisti paitsi ulkoista, myös terroristiverkoston sisäistä toimintaa. Tulevista operaatioistaan yhtiön on pörssilainsäädännön mukaan kerrottava hyvissä ajoin tiedotteilla. Saladdin huomauttaa myös, että yhtiön on pidettävä yhä tarkempaa huolta imagonsa säilymisestä. Mainetta ei sovi tahrata likaisella pelillä.
”Kaikkien pitää luottaa siihen, että olemme samanlaisia ilkeitä vittumaisia paskiaisia kuin aina ennenkin.”
Organisaatiorakenteen osalta yhtiöityminen merkitsee johdon alistamista tulosvastuuseen. Jos yhtiön hankkeet eivät tuota tulosta, on edessä johtajanvaihdos.
”Tulostavoitteeksi loppuvuodelle on asetettu vähintään 3–4 merkittäväksi laskettavaa terrori-iskua, joissa on surmattava noin 400–600 länsimaalaista tai vääräuskoista”, kertoo Saladdin.
Yhtiön ensimmäisenä toimitusjohtajana aloittaa Abu Musab al-Zarqawi. Osama bin Laden jatkaa hallituksen puheenjohtajana.

Read previous post:
Epäreilu kauppa juhlii 200-vuotispäiviään

(JOENSUU) Epäreilu kauppa juhlii syyskuun lopussa 200-vuotispäiviään. Ensimmäinen tuote oli pilaantunut ja karvoitukseltaan laikukas oravannahka. Epäreilu kauppa tunnetaan myös ylikypsyneistä...

Close