Kategoriat
Ulkomaat

Lapset Ilman Raajoja ei aio vetäytyä Irakista

(BAGDAD) Vaikka monet kansainväliset avustusjärjestöt vetäytyvät Irakista kilpaa monikansallisten joukkojen kanssa, on ainakin yhden paikallisen järjestön toiminta osoittautunut menestykselliseksi: Lapset Ilman Raajoja (Enfantes Sans Limbes) -järjestö avasi perjantaina jo 30:nnen toimipisteensä Irakin pääkaupunkiin Bagdadiin.
Vetäytymisaikeista ei ole puhettakaan.
”Ihmisten toiminta on tässä maassa sen verran kädetöntä, että jonkun on jotain tehtävä”, kommentoi järjestön puheenjohtaja, 11-vuotias Ahmed.
Järjestö perustettiin indokiinassa Vietnamin sodan vuosina. Nykyisin sen jäsenistöstä valtaosa työskentelee entisessä Indokiinassa, ja varsinkin Kambodzhassa ja Vietnamissa uusia jäseniä liittyy päivittäin. Rekrytointi on osoittautunut tulokselliseksi myös Afganistanissa ja Irakissa.
Väki pysyy työnantajalleen myös hyvin uskollisena.
”Jäsenemme menettävät jäseniä, mutta me saamme niitä vain lisää”, hihkuu Ahmed kynä hampaissaan.

Read previous post:
Seuraavasta Spider-man-elokuvasta edellisiä rohkeampi

(LOS ANGELES) Jättimenestyksiksi osoittautuneiden Spider-man-elokuvien sarja on saamassa kovaa vauhtia jatkoa. Trilogian täydentävän osan kuvauksia tehdään täyttä häkää idyllisessä Budapestissa....

Close