Kategoriat
Talous

YLE lisää talousuutistarjontaansa Malesian palmuöljyn sekä kumifutuurit

(PUNKALAIDUN) YLE on päättänyt laajentaa talousuutistarjontaansa, tiedotti yhtiö viikonvaihteessa. Pörssi-indeksien, valuuttatietojen ja korkojen lisäksi tv:n talousuutisissa kerrotaan jatkossa myös Malesian palmuöljyn maailmanmarkkinahintojen kehitys sekä kumifutuurien hinnat.
”Mielestämme nämä ovat niin relevanttia tietoa kaikille suomalaisille, että pakkohan ne on kertoa. Muuten ei henkilökohtaisen talouden seuranta kertakaikkiaan ole mahdollista”, perustelee talousuutisten johto ratkaisua.
Malesian palmuöljyn hinnat olivat perjantaina julkaistun viimeisen tilaston mukaan lievässä laskussa. Heinäkuun lukema oli 1 529, elokuun 1 521 ja syyskuun vain 1 514. ”Aika hälyttävää”, arvioi ekonomisti Karl Fazer Mandatumista.
”Isoja hankintoja kannattaa kotitalouksissa nyt varoa”, hän jatkaa.
Singaporen markkinoilla kumifutuurit olivat niinikään laskussa. RSS-3-futuuri lokakuulle oli vain 130,75. Fazer pelkää näiden tuikitärkeiden indikaattorien ennakoivan lamaa.
”Nämä tiedot voi tietysti tilata myös kännykkäänsä, jotta pysyy perillä siitä, missä taloudessa tällä hetkellä mennään”, YLE lisää.

Read previous post:
Filmaaminen halutaan kitkeä jalkapallosta

(LISSABON) Jalkapalloileva maailma on lopen kyllästynyt jatkuvaan filmaamiseen jalkapallo-otteluiden tiimellyksessä. Nyt lajin suurliitot Fifa ja Uefa ovat päättäneet ryhtyä koviin...

Close