Kategoriat
Kotimaa

SDP haluaa komissaarinsalkun "koska kaikki muutkin ykköshommat kuuluvat meille"

(IHANTALA) Kisa Suomen EU-komissaarista käy ylikierroksilla, ja kaikki puolueet haluaisivat oman ehdokkaansa pallille. SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma kuitenkin toppuuttelee kisailua muistuttamalla, että komissaarisalkku tulee joka tapauksessa ”demareille, sillä se kuuluu meille niin kuin kaikki muutkin ykkösvirat”.
Heinäluoma viittaa vähän tunnettuun Suomen uudistetun perustuslain salaiseen lisäpöytäkirjaan, jonka mukaan valtakunnan kärkivirkoja ei voida antaa muille kuin SDP:n edustajille, tai sitten heidän vasalleilleen. Puoluesihteeri muistuttaa, että näin on käynyt jo presidenttiä, aiempia komissaareja, Suomen Pankin johtokuntaa, kansliapäällikköjä ja pääministereitä valittaessa.
Jäätteenmäki-episodi oli selkeästi perustuslain vastainen, mutta onneksi pääkaupungin media hoiti homman tyylikkäästi ilman, että lain poikkeuspykäliä olisi pitänyt asettaa voimaan. Nyt meillä onkin tottelevainen pääministeri”, Heinäluoma myhäilee.
Hänen mukaansa koko nyt käytävä komissaaripeli on pelkkä iso show, jolla halutaan antaa edes hatara kuva toimivasta monipuoluejärjestelmästä. ”Loppujen lopuksi me olemme kaikki samaa keskustaoikeistolaista puoluetta”, hän myhäilee, ja vihjaa laajan yhdistymissuunnitelman olevan jo vireillä.

Read previous post:
Kymmeneen käskyyn halutaan muutoksia

(LOS ANGELES) Yhdysvaltain katolinen kirkko on ryhtynyt ajamaan muutoksia Raamatun kymmeneen käskyyn. Yhdessä hallituksen kanssa laaditussa muutosluettelossa tärkeimpänä kohtana pidetään...

Close