Kategoriat
Ulkomaat

Joukkoylösnousemus Turkissa

(ANKARA) Uuden testamentin aikainen maailmanennätys kuolleista nousemisessa meni kertaheitolla uusiksi torstain ja perjantain välisenä yönä Turkissa. Yli sata kuolleeksi julistettua junamatkustajaa heräsi henkiin vain muutaman tunnin sisällä poismenostaan. Entinen Jeesuksen nimissä ollut ennätys, kolme päivää, murskattiin täten oikein joukolla.
Ennätyksenrikkojaiset saivat alkunsa, kun Ankaran ja Istanbulin väliä matkannut pikajuna syöksyi raiteilta Sakaryan maakunnassa myöhään torstaina. Pian onnettomuuden jälkeen paikalliset viranomaistahot kertoivat yli 130 ihmisen saaneen surmansa ja ainakin 60 loukkaantuneen. Kuitenkin aamuun mennessä kuolleita laskettiinkin olevan vain vajaat 40.
”Selvä peli. Kuolema ja kuolleistaherääminen alle kahdeksan tunnin. Ennätys rikki ja komeasti vielä!” julisti Turkin olympiakomitean puheenjohtaja Muhammad Saladdin.
Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n sekä katolisen ja ortodoksisen kirkon synodin on vielä hyväksyttävä ennätys. Eniten ongelmia aiheuttanee se, kenen nimiin uusi resurrektiolukema laitetaan, sillä ehdokkaita on runsaasti.
”Näin jo valon ja kirmailin autuaammilla niityillä, kunnes yhtäkkiä minut tempaistiin takaisin. Ennätys kuuluu minulle”, vaatii istanbulilainen kebab-yrittäjä Ali Iskender.
Iskender laskee olleensa kuolleena vaivaiset kuusi tuntia. Tosin torimyyjä Abdullah Öcalan väittää alittanneensa vielä tuonkin ajan. Entinen ennätysmies Jeesus oli Turkin tapahtumien suhteen niukkasanainen.
”Eeli eeli lama sabaktani”, kommentoi hän.

Yksi vastaus aiheeseen “Joukkoylösnousemus Turkissa”

Poliittinen korrektius iski: Kun kyse on oikeista kuolleista, ottaisin kyllä tuon vain sanan poist kuolleiden lukumäärää koskevasta kohdasta.

Read previous post:
Kokonaistuotannon kasvu kiihtyi

(HELSINKI) Konaistuotannon kasvu kiihtyi koko alkuvuoden ajan, ilmenee teollisuuden keskusliiton Suomen tilastokeskuksella teettämästä selvityksestä. Sen sijaan puolikas- ja neljännestuotanto oli...

Close