(LONTOO) Iltapäivällä Lontossa pidetty Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n juhlallinen aseidenlaskutilaisuus muuttui verilöylyksi, kun juhlapaikan ohi kulkeneet poliisit arvelivat aseet kädessä kulkeneita IRA:n jäseniä itsemurhaterroristeiksi ja ampuivat heitä kaikkia “varmuuden vuoksi” päähän.
Syntyneessä tulitaistelussa surmansa sai kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä ihmistä, joista yhdelläkään ei ollut päällään vuodenaikaan nähden paksua takkia. Poliisi pahoittelee tapahtunutta, mutta korostaa, että kiistelty ‘shoot-to-kill’-ohjeistus aiotaan yhä pitää voimassa.
“C’mon punk, make my day”, sanoi poliisietsivä Kaasi sikari suupielessä.
“Tää oli tämmönen tuhtimotarina”, kommentoi asian vierestä eräskin eläinlääkäri.
(NÄÄSCITY) Tamperelaisen jääkiekkojoukkue Ilveksen johto on kauhuissaan, kun yksi seuran pääomistajista, 39-vuotias Jyrki Lumme, ilmestyi täysissä pelivarusteissa seuran jääharjoituksiin alkuviikosta. Lisäksi Lumme on ilmestynyt sotisovassaan myös keskellä yötä seuran toimitussihteerin suihkuun, siivoojien kaappiin ja Tammelan torille.
Lehtitietojen mukaan Lumme lupasi lopettaa huippukiekkoilun jo pari vuotta sitten. Lehden tavoittama Lumme ei muista lupaustaan. “En muista lupaustani.”
Lumpeen manageri Ralph König kommentoi asiaa varovaisemmin. “Tavallaan lupaushan pysyy, sillä kyse on SM-liigasta, ei NHL:stä. Kyse ei siis ole huippukiekkoilusta.”
Muutkin vanhukset kehiin
Lehden tietojen mukaan myös Jari Kurri, Esa Tikkanen, Kari Jalonen ja Suuri Cthulhu ovat aikeissa aktivoitua jälleen kiekkorintamalle.
Erityisen kiinnostuneita suomalaiset suurseurat ovat Cthulhusta, jonka taitotaso ja henkinen voima usein musertaa vastustajan. Ainoana huolena ovat hänen suuret jäähymääränsä sekä jääkiekkoareenoille koituvat vahingot.
“K’t'hoo-lhoo”, kommentoi Cthulhu väitteitä paluustaan kentälle ja tuhoaa lähimmän kerrostalon aamuäreyttään.
Lehdessä lähitulevaisuudessa julkaistaviin artikkeleihin pääsee livahtamaan pari harmillista painovirhettä.
Toisin kuin toimittajamme tulee kuulemaan, puolustusministeri Seppo Kääriäinen ei kehoita häntä kouraisemaan reippaasti haarovälistä eikä myöskään ehdota salaperäistä lemmenyötä “Kaarinan” kanssa. Lisäksi tulemme haluamaan tarkentaa kyseessä olleen leikkimielisen kisailun. Pahoittelemme.
Lisäksi tulemme käyttämään epätarkkoja määritelmiä jutussa, joka antaa ymmärtää erinäisten suomalaisten telealan yritysten toimitusjohtajien olevan hartiarakenteeltaan luisevia. Oikeampi luonnehdinta olisi stooma, neljä alastonta lähihoitajaa konttaamassa verhon takana ja huomattavan kokoinen siemennestetahra SL 300:n takapenkillä. Pahoittelemme.
Itsemme puolesta futuurissa pahoitellen,
Usko Kyykkä
HTTP/1.1 (emeritus)
(BRATWURST-SAUERKRAUT) Jokakesäinen tautihysteria on jälleen iskenyt Suomeen, kertovat kaikki tiedotusvälineet. Kaikkia kansalaisia pyydetään pysymään sisätiloissa, kuuntelemaan radion ulaverkkoa ja hyräilemään Finlandia-hymni, ilmoitti sisäministeriö. Joukkohysterian ja paniikin syynä on Kiinassa havaittu bakteeriperäinen sikojen kautta leviävä tauti, joka on tappanut jo yli 20 ihmistä.
“Kun kävi ilmi, että kyseistä bakteeria esiintyy myös suomalaisesa sikakannassa, oli helvetti irti samantien. Määräsimme heti miljoona sikaa tapettavaksi ja varmuuden vuoksi parikymmentä pohjalaista sikaniskaa hakattavaksi aika pahasti. Eivätpähän pääse iltapäivälehdet vittuilemaan hitaasta reagoinnista”, kertoi sisäministeriön vastaperustetun sikaosaston päällikkö Pertti Svinhufvud.
Tiedotusvälineiden ja viranomaisten mukaan sillä “ei nyt ole paskankaan väliä” että tautitapauksia on ilmennyt vain Kiinassa, eikä mitään merkkejä sen leviämisestä mihinkään suuntaan ole. “Pitääkö meidän muka vain odottaa ennenkuin jotain kauheaa tapahtuu?” kysyi pääkirjoitustoimittaja Antero Retorinen.
Sen sijaan viime kesät Suomea vainonneita alligaattoreita ei tiettävästi ole ainakaan vielä havaittu.
Folio-Olio Vaadin lisää vihapuheaikaa lue kommentti…
Johan Eihän Minun äänestyslippuihini on aina ilmestynyt kirkkoveneen kuva kuin lue kommentti…
ABB Demarinuoria ei ole pian yhtään, kunhan minut vapautetaan ja nimitetään lue kommentti…