Kategoriat
Urheilu

Järjestäjät lupaavat ensi vuodeksi "edes etäisen jännittävää" Tour de Francea

Ullrich kuulemma elämänsä kunnossa ensi vuonna
(ALPE D’HUEZ) Pyöräilyn Ranskan ympäriajon järjestäjät lupaavat, että ensi vuonna kilpailussa on odotettavissa edes etäisesti jännitystä. Järjestäjien mukaan on mahdollista, että kisan voi voittaa myös joku muu kuin yhdysvaltain Lance Armstrong. Täysin varmana asiaa ei silti voida pitää.
”Toki Armstrong on lopettanut kilpatasolla ja tämä päätös myös pitää, eikä hän aja Ranskassa ensi vuonna, mutta ei silti voida täysin varmasti sanoa, ettei hän voita 2006 kisaa”, sanoi hanslankari Girard Epo.
Kilpauransa lopettaneen Armstrongin arvioidaan kuitenkin saavan kovan vastuksen Saksan Jan Ullrichista, jonka ennustetaan olevan ensi vuonna paremmassa kunnossa kuin aikoihin.
”Jan on harjoitellut kovempaa kuin aikoihin ja varsinkin vuorilla hän on voittamaton. Niinkuin jo vitun seitsemän viime vuotta”, luki T-Mobile-tallin edustaja muistilapusta uskomatta sanaakaan.
Myös Roberto Herasin ja Iban Mayon uskotaan olevan taas kerran ”niin päälliköitä ettette uskokaan”. Joseba Beloki sen sijaan telonee taas itsensä.

2 vastausta aiheeseen “Järjestäjät lupaavat ensi vuodeksi "edes etäisen jännittävää" Tour de Francea”

Tuosta on unohtunut todellinen voittajasuosikki Jan Kirsipuu, joka voittanee ensi vuoden kisan, jos vain pääsee maaliin. Ja miksei pääsisi?
Samoin lupaavasti esiintyneeltä Suomen Kjell Carlströmiltä voidaan odottaa etappivoittoa ensi vuonna, jos hän vain saa kilpailla moottoripyörällä.

Uusien tietojen mukaan kilpailun järjestävillä tahoilla on omia suunnitelmiaan ratkaista tylsyysongelma. ”Ensiksi pojat pistävät Armstrongilta polvilumpiot murskaksi, sitten pyörästä puhkotaan kumit ja aivan lopullisena jännityselementtinä miehet kaivavat ansakuoppia Armstogin reitin varrelle. Samankaltainen uudistus on toiminut formuloissa moottoritehojen muuttamisena ja uskomme että se voisi saada jalansijaa myös tässä jalossa kilpailussa”, kommentoi toistaiseksi nimettömänä pysyttelevä Jan-Lucas Gireou johtokunnasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Sähkeet väärinymmärretyistä uutisotsikoista tiistaille

25 vuodessa aivot ovat loppuneet Afrikasta - YK povaa Aidsin tai nälänhädän tappavan kaikki Afrikassa, tai elävien kuolleiden valtaavan Afrikan....

Close