1. Folio-Olio Vaadin lisää vihapuheaikaa lue kommentti…

  2. Johan Eihän Minun äänestyslippuihini on aina ilmestynyt kirkkoveneen kuva kuin lue kommentti…

  3. ABB Demarinuoria ei ole pian yhtään, kunhan minut vapautetaan ja nimitetään lue kommentti…

Ota tästä nyt ilmainen Lehti:

30.7.2004 16:05 | Urheilu

Vedonlyöntifirmat jännittävät: Keskeyttääkö Kimi häänsä?

(LONTOO) Useissa brittiläisissä vedonlyöntiyrityksissä sekä tietenkin lukemattomissa vedonlyöntiin osallistuneissa kodeissa ympäri maailmaa jännitetään tänä viikonloppuna yhtä asiaa: keskeyttääkö Kimi Räikkönen häänsä ennen maalia?

“Kyllä enemmistö veikkaajista pitää aika varmana sitä, että keskeytys tulee viimeistään kirkon keskikäytävällä”, paljastaa Centrebetin kertoimenlaskija Voitto-Tapio Tasapeli.

Tasapelin mukaan keskeytyksen syistä todennäköisimpänä pidetään teknistä vikaa tai polttoaineen loppumista. Harvemmassa ovat he, ketkä uskovat varikkokäyntisähläyksen vievän Kimiltä voiton.

“Tietenkin kilpaurheilussa kaikki on mahdollista, mutta toisaalta on taas sanottava, että jos vioilta säästytään, selvä enemmistö uskoo Kimin voittavan palkinnon”, vinkkaa Tasapeli.

Kimin suoritusta voi jännittää viikonloppuna ilmaiseksi MTV3:n kautta, jos sattuu omistamaan digiboksin, ja jos on sattunut hankkimaan erityislisämaksullisen lisäpalvelun, ja jos asuu etelään päin avaavalla rinteellä, mielellään peltojen ympäröimänä J-kirjaimella alkavalla paikkakunnalla sadan vuoden päässä tulevaisuudessa.

11:00 | Seksivau

Taika-Jim ja Lothar virallistavat suhteensa

(TALLAHASSEE) Yhdysvaltain uudesta liberaalimmasta suhtautumisesta homoliittoja kohtaan innostuneet silmänkääntäjä Taika-Jim ja assistenttinsa Lothar aikovat virallistaa suhteensa. Asiasta kertoi Taika-Jimin tiedottaja Flash Gordon perjantaina.

“Alkaa olla korkea aika tulla kaapista ulos, ollaanhan tässä homonsteltu jo vuosikymmenet”, sanoivat myös Mandrakena tunnettu Taika-Jim ja Lothar tiedotteessaan.

Lemmenparin innoittamana monet muutkin tunnetut “susiparit” aikovat kuunnella hääkellojen kumua piakkoin. Lehden tietojen mukaan vihille kävelevät ainakin Matti Mainio ja Jussi Juonio, Rip Kirby sekä miespalvelijansa Desmond ja Kippari ja Kalle.

07:00 | Ulkomaat

“Ihmisiä kannustetaan itsemurhaiskuihin”

(BAGDAD) Yhdysvaltain asevoimien sisäisten lähteiden mukaan Lähi-idän alueella on jo useiden vuosien ajan kannustettu aktiivisesti miehiä ja naisia murhiin ja itsemurhaiskuihin. Erityisesti yhdysvaltalaiset ovat olleet alttiita tarttumaan ovelien propagandistien syötteihin.

“Kotimaassaan nämä ihmiset eivät juuri ole saaneet arvostusta osakseen”, pohjustaa ilmiön syitä psykologian professori May June Berkeleyn yliopiston psykologian laitokselta. “Sitten heille annetaan kuva, että väärärotuisten, siis tässä tapauksessa arabien murhaaminen ja myös oman hengen uhraaminen on jollain tapaa arvokasta ja kadehdittavaa. Että kyllä tässä ihan huono itsetunto pitkälti taustalla on.”

Ongelma on laaja. Tätä nykyä esimerkiksi Irakissa toimii yhdysvaltalaisten lisäksi suuri määrä Isosta-Britanniasta ja muista euroopan maista lähtöisin olevia aseistettuja ryhmiä, jotka ovat osoittaneet useita kertoja halukkuutensa käyttää väkivaltaa siviilejäkin vastaan. Erityisen vaikeaksi ongelman tekee se, että esimerkiksi Yhdysvaltain ja Ison-Britannian ylin hallinto tukee ja kannustaa varauksetta epäinhimillistä toimintaa.

Lehti också här