Kategoriat
Sähkeet Talous

Taloussähkeitä torstaille

Budjettiriihi hurmoksessa — Tilanne karkasi pahasti käsistä torstai-iltana, kun valtiovarainministeri Antti Kalliokoski esitteli lehdistölle ajatuksiaan tulevasta budjetista. Median yllyttämä Kalliokoski lupasi kohottaa muun muassa alligaattorijahtiin käytettäviä varoja 97 miljoonalla eurolla. Lisäksi Kalliokoski tanssi pöydällä yleisön taputtaessa villisti tahtia.
Raha tuo onnea — Valtionvarainministeriön tekemän tutkimuksen mukaan raha tekee kansalaiset onnelliseksi. Senpä vuoksi ministeriössä suunnitellaan kattavia kaikille kansalaisille suunnattuja palkankorotuksia. Toisaalta suunnitteilla on myös onnellisuusvero. ”Koska myös valtio haluaa olla onnellinen”, ministeriöstä kerrotaan.
Ryhmädynamiikka perseestä — TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igelin mukaan yhtiöllä on seuraavina vuosina edessä siirtymäkausi, jonka aikana yhtiön johtoporrasta kasvatetaan edelleen. ”Ryhmädynamiikka on perseestä, jollei mukana ole ainakin kiintiöneekeriä sekä homoa. Ja juutalainenkin tarvitaan”, Igelin kerrotaan huokaisseen. Huhut eivät kerro, minkä paikan Kim Ignatius ottaa ryhmässä.

Read previous post:
Keski-Suomeen poikkeustila – armeija valvoo ulkonaliikkumiskieltoa

Komendantti: Alligaattoriuhka todellinen, muistakaa kesä 1944! (KESKI-SUOMI) Keski-Suomeen määrättiin torstai-iltapäivällä poikkeustila. Rankat sateet ja niiden nostattamat tulvat ovat vaivanneet maakuntaa...

Close