Kategoriat
Ulkomaat

"Ihmisiä kannustetaan itsemurhaiskuihin"

(BAGDAD) Yhdysvaltain asevoimien sisäisten lähteiden mukaan Lähi-idän alueella on jo useiden vuosien ajan kannustettu aktiivisesti miehiä ja naisia murhiin ja itsemurhaiskuihin. Erityisesti yhdysvaltalaiset ovat olleet alttiita tarttumaan ovelien propagandistien syötteihin.
”Kotimaassaan nämä ihmiset eivät juuri ole saaneet arvostusta osakseen”, pohjustaa ilmiön syitä psykologian professori May June Berkeleyn yliopiston psykologian laitokselta. ”Sitten heille annetaan kuva, että väärärotuisten, siis tässä tapauksessa arabien murhaaminen ja myös oman hengen uhraaminen on jollain tapaa arvokasta ja kadehdittavaa. Että kyllä tässä ihan huono itsetunto pitkälti taustalla on.”
Ongelma on laaja. Tätä nykyä esimerkiksi Irakissa toimii yhdysvaltalaisten lisäksi suuri määrä Isosta-Britanniasta ja muista euroopan maista lähtöisin olevia aseistettuja ryhmiä, jotka ovat osoittaneet useita kertoja halukkuutensa käyttää väkivaltaa siviilejäkin vastaan. Erityisen vaikeaksi ongelman tekee se, että esimerkiksi Yhdysvaltain ja Ison-Britannian ylin hallinto tukee ja kannustaa varauksetta epäinhimillistä toimintaa.

Read previous post:
Taloussähkeitä torstaille

Budjettiriihi hurmoksessa -- Tilanne karkasi pahasti käsistä torstai-iltana, kun valtiovarainministeri Antti Kalliokoski esitteli lehdistölle ajatuksiaan tulevasta budjetista. Median yllyttämä Kalliokoski...

Close