Kategoriat
Politiikka

Päivitetyt vaalisähkeet

Vanhanen käveli Isoon pajaan – Pääministeri Matti Vanhanen käveli Ylen Isoon pajaan vaalilähetykseen. Kävely arvioitiin paljon Lapin vaalitulosta tärkeämmäksi.
Hallituspohjaan ei vielä kantaa – Suurten puolueiden puheenjohtajat eivät halua vielä ottaa kantaa tulevaan hallituspohjaan. Asiaa katsotaan vaalien jälkeen.
Demokratia toimii – Vaalikommentaattoreiden mukaan on terveen demokratian merkki, että päähallituspuolueen kannatus on kasvussa. ”Resistance is futile”, totesi Lehden asiantuntija Borg.

Kategoriat
Politiikka

Ennakkoäänet osin laskettu

(HELSINKI) Eduskuntavaalien ennakkoäänet on osin laskettu. Osa äänistä on kuitenkin edelleen laskematta. Laskematta olevat äänet lasketaan illan mittaan.
Ensimmäisten laskettujen äänien mukaan muun muassa. Mikäli Uudenmaan vaalipiirissä äänet jakautuvat odotetulla tavalla. Läpi menossa.

Kategoriat
Politiikka

Poliisi varautuu yhteenottoihin Tarmo Ropposen kanssa

(HELSINKI) Pääkaupunkiseudun poliisivoimat varautuvat väkivaltaisuuksiin Helsingin Pasilassa. Pitääkseen tilanteen rauhallisena poliisi pyrkii valvomaan erityisesti politiikan toimittaja Tarmo Ropposta, kertoo ylikonstaapeli Kari Peitsamo:
”Varmojen tietojen mukaan Tarmo Ropponen on riisunut pikkutakin päivän mittaan. Mikäli Ropponen myös käärii hihansa ja pyyhkii nopeasti hikeä otsaltaan, on poliisin oltava valmiina” toteaa Peitsamo.
Ensimmäisten levottomuuksien pelätään alkavan heti viimeisten ennakkoäänten varmistuessa. Lehden politiikan toimitus seuraa Tarmo Ropposen etenemistä tarpeen mukaan.

Kategoriat
Politiikka Sähkeet

Puolueiden ruumiinvalvojaisissa odottava tunnelma

(R’LYEH) Poliittiset ruumiinvalvojaiset vetävät poliitikkoja luoksensa. Esimerkiksi kokoomus on kerääntynyt Pertti Salolaisen ruumiin ympärille odottamaan ylösnousemusta. Samoin keskustan tupailta järjestetään Paavo Väyrysen hautajalasmökin luona. Vasemmistoliitto puolestaan toivoo Claes Anderssonin parran palaavan puhuvien kirjoihin.
”Kansa saattaa herätä kuolleiden aamunkoittoon”, kommentoi Herbert West.

Kategoriat
Sähkeet

Pikasähkeitä eduskuntavaaleista

Vilkkaus laskussa – Äänestysinto eduskuntavaaleissa on lopahtanut tyystin illan aikana, raportoidaan vaalipaikoilta. Kello 20 jälkeen yhtään ainutta ihmistä ei ole käynyt antamassa ääntään missään päin maata. Selitykseksi asiaan epäillään SAK:n vaalimainontaa.
Hallituskokoonpano muodostumassa – Ennakkoäänten perusteella Ruotsalaisen kansanpuolueen RKP:n paikka hallituksessa on varmistumassa. Puolueen puheenjohtajan Stefan Wallinin mukaan tämä merkitsee Suomen säilymistä kaksikielisenä. Puolue lupaa taipua kaikissa muissa asiakysymyksissä, kuten ennenkin.
Asiat vaikuttivat äänestyspäätökseen – Useat eri tekijät ovat vaikuttaneet äänestyspäätöksiin. Erityisen tärkeiksi koettiin ehdokkaiden mielipiteet sekä puoluekanta. Merkitystä oli myös vaalipiirillä ja äänestyspaikkojen aukiololla.

Kategoriat
Politiikka

Tervetuloa Lehden vaalistudioon

(TOIMITUS) Suomen suosituin ja seuratuin verkkomedia Lehti seuraa tänäkin vuonna vaali-iltaa tiiviisti alusta loppuun saakka. Tarjoamme illan kuluessa tuoreimmat tulokset, uutiset sekä analyysit suoraan paikan päältä vaaleista.
Lehden asiantuntijatiimiin kuuluvat tänä vuonna politiikan tutkimuksen veteraani Olavi Borg, ammattilaispainija Ludvig Borga sekä kansainvälisenä eksperttinä monissa liemissä keitetty Cesare Borgia.
Lupaamme teille tulospalvelun joka on modernimpi kuin Yle, katsotumpi kuin Nelonen, yksikielisempi kuin FST ja tarkempi kuin MTV3.
Viimeisten ovensuukyselyiden mukaan Maukka oli vaan liikaa kännissä ja portsarit homoja.

Kategoriat
Kulttuuri

Killerirockin ohjelma valmistumassa

(JYVÄÄSKYLÄÄ) Nimensä veroisesti ensimmäisenä vuotenaan menestyneen Killerirockin ensi kesän ohjelma alkaa valmistua.
”Festarialue on ensi kesänä raviradan sijaan huomattavasti lähempänä keskustaa, melko lailla siinä Oikeustalon kulmilla”, tapahtuman järjestävästä Kuokkalan kulttuuriklubista kerrotaan.
Festivaali julkaisi samalla ensi kesän ensimmäiset esiintyjänsä. Käräjäoikeuden suuressa salissa yleisöä villitsee MC Haastemies ja pienemmissä saleissa järjestäjien perässä juoksevat muun muassa The Police sekä Kauniit poliisit. Klubi-illoissa nähdään Tuomari Nurmio & Korkein oikeus.
Killerirockia mainostetaan promolevyllä, jonka biisilistaukseen kuuluvat ainakin Johnny Cashin Folsom Prison Blues, Elviksen Jailhouse Rock ja Apua orkesterin Maksamme velkaa.
Myös punk-yhtye Appendix on lupautunut auttamaan festivaalia.
”Raha ei oo mun valuuttaa”, he vakuuttavat.

Kategoriat
Kulttuuri

Helsingin Sanomat on

(TOIMITUS) Helsingin Sanomien tekemän kyselyn mukaan Helsingin Sanomat on keskeisin suomalaisen kulttuurielämän valtainstituutioista. Kyselyn tulokset julkaistiin torstaina Helsingin Sanomissa.
Kaikkien muiden taiteilijaryhmien paitsi muusikoiden mielestä eniten valtaa kulttuurialalla on Helsingin Sanomilla. Muusikoiden mukaan heidän alansa valtapesäke on Yleisradio. Helsingin Sanomien mukaan muusikot eivät vain ymmärrä, kenellä valta on. Yleisradio ei kommentoinut asiaa.
Helsingin Sanomat ei vielä kertonut, hakeeko se jatkossa kulttuuriministerin virkaa itselleen. Helsingin Sanomat haluaa kuitenkin korostaa, että se on kulttuurin lisäksi talouden, politiikan, terveyden, autoilun, läskikapinan, urheilun ja yleisen mielipiteen valtainstituutio, Suomen laajalevikkisin sanomalehti sekä Helsingin Sanomat.
”Helsingin Sanomat”, toteaa Helsingin Sanomat kysymykseen Helsingin Sanomista Helsingin Sanomien haastattelussa.

Kategoriat
Kotimaa

Vaalikauden päättyminen näkyy katukuvassa

(HELSINKI) Poliisi ja vapaaehtoisjärjestöt odottavat tänäisen vaalikauden päättymisen näkyvän etenkin Helsingin kaduilla. Vaalikiimasta juopuneiden kansanedustajien pelätään häiritsevän tavallisia kansalaisia muun muassa huutelemalla iskulauseita ja jakamalla vaalimateriaalia.
Poliisi korostaa, että tuntemattomien jakamaa kamaa ei kannata ottaa vastaan, koska sen sisältö on harvoin mitä sen luvataan olevan. Pahimmassa tapauksessa materiaali voi olla jopa vaarallista.
”Moni myös pummaa kolikoita ruokaa varten ja lupaa maksaa kaksinkertaisena takaisin vaalien jälkeen. Näihin nykypäivän nigerialaiskirjeisiin ei kannata narahtaa”, varoittaa vanhempi konstaapeli Frank Drebin.
Poliisi kehottaa myös nuoria kieltäytymään ehdotuksista, joissa luvataan villejä jatkoja vaalimökissä tai pääministerin virka-asunnossa.

Kategoriat
Politiikka

Pirkanmaalainen mies äänesti väärin

Tampereella asuva Tero Terotero antoi ennakkoäänensä väärälle ehdokkaalle. Erehdys tapahtui Satakunnankadun postitoimistossa kello noin 14.30. Teroteron piti antaa tukensa kokoomuksen Harri Jaskaria, mutta hän äänestikin epähuomiossa Bella 850 -matkavenettä.
”Harria piti, vaan kun ulkomainos rullasi, niin näin kävi”, Terotero kertoi.
Harri Jaskarin pääteemat vaaleissa ovat ”kaikki työ on arvokasta” ja ”hyvä elämä ynynnynynynyny”. Bella 850 puolestaan tarjoaa ”elegantteja yksityiskohtia” ja ”integroidun tuulilasin”.
”No arvaa vituttaako?” kommentoi Terotero kömmähdystään.
Lehden saamien tietojen mukaan Jaskari ei suunnittele Teroteron pieksämistä kostotoimenpiteenä.