Ted Eytan
(AMERIKAN RAITTI) Yhdysvaltalaiset äänestävät parhaillaan vuoden 2014 presidentinvaaleissa tai ainakin siltä tuntuu. Esivaalit käynnistyivät jo vuonna 2009 ja ensimmäiset spekulaatiot mahdollisista ehdokkaista nähtiin myös suomalaisessa lehdistössä pian Jaltan konferenssin jälkeen. Vaalityön seuraaminen ei ole ollut ei sitten niin yhtään uuvuttavaa.
”Olisipa tullut rutto ja tappanut. Nyt tuli vain vuosia jatkunut vittumainen yskä, joka ei tuntunut menevän millään ohi, vaan raastoi mieltä, kehoa, lähimmäisiä, naapuria ja tervettä järkeä ikuisuudelta tuntuvan ajan niin, että poskionteloissa, korvakäytävissä ja nivusissa vain tykytti ja ahdisti”, kommentoi vaaleja liikaa seurannut paikallinen mies Subcomandante America.
Myös Suomessa aivan liian moni on kertonut kantansa vaaleihin. Tilanteen ennakoidaan jatkuvan vielä äänestyspäivän jälkeenkin niin pitkään, että saatanan saatana.
Lehti tukee tämän vuoden Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Vermin Supremea.
20 vastausta aiheeseen “Yhdysvalloissa äänestetään vittu viimeinkin presidentistä”
Tuleekohan se luvattu muuri miten pian?
Toivottavasti. Tulee Meksikon lomareissusta miellyttävämpi, kun ei ole kovaäänisiä jenkkejä joka paikassa kälkättämässä.

Kyllä USA:n presidentin virka on maailmanlaajuisesti niin tärkeä, että amerikkalaisilla ei pitäisi olla äänioikeutta.
Tämä oli amerikkalaisilta hieno päätös valita maailmanlaajuisesti arvostettu sekä poliittisilta taidoiltaan äärimmäisen kouliutunut ja taitava henkilö presidentiksi. Nyt ei kukaan pääse naureskelemaan tälle mahtavalle ja yhtenäiselle kansakunnalle. Venäjän duuma jo aplodeerasikin tälle suurelle valtiomiehelle, joka nauttii koko kansansa jakamatonta suosiota.

Rasisti natsi kourijaoikeistolainen islamofoobikko!!! Ja oranssinaama fasissti!! Minä… järkytyin. ;( Amerikassa kohta keskitysleirejä. Emme hyväksy!! Peli poikki!!! Voi saatana! Meillä on unelma!! Haluan kuollaaaa. 🙁 Väärät vaalitulokset kiellettävä!! Amerikka vihaa naisia nyt. Tulkaa joku herättämään mut unesta..

Trumpille pitäisi myöntää Nobelin rauhanpalkinto. Ihan varmuuden vuoksi.

Jo uutisen ensimmäinen virke on väärin: yhdysvaltalaiset äänestävät parhaillaan vuoden 1826 presidentinvaaleissa tai ainakin siltä tuntuu. Naiset on marginalisoitu, rotujen tasa-arvo vain haihattelua ja sisällisotakin vielä edessäpäin. 1970-luvun (!) puolenvälin heikkoon valonpilkahdukseen on siis vielä aikamoinen matka. Vallankumousta ei televisioida laulettiin aikoinaan, mutta nyt voidaan päästä kilpailemaan siitä kuka onnistuu tekemään universumin viimeisen facebook-päivityksen. Ja twiitin. Ja diilin.

Nobel keksi dynamiitin ja toivoi rauhanystävänä että ihmiskunta käyttäisi sitä rauhan töissä, uskoi näet ihmiseen…
Rauhannobelisti Obama taas on valtuuttanut rauhanlennokkien iskuja rauhoittamaan Afganistanissa ja muuallakin.

Kyllähän se vanhaa vasemmistolaista vituttaa, kun rahavallan ihmemaassa vaalit voittaakin joku politiikan rautaisille ammattilaisille paskat haistattava helppoheikki. Meillä tuollainen möisi rukkasia talvimarkkinoilla Nilsiän torilla, mutta siellä se nyt vetää showtaan jonain läntisen maailman suurimpana dirikana. Ei saatana tällaista ole sielläkään näkynyt sitten sen Bonzo-simpanssin vastanäyttelijän…
Kun nyt vielä saisin hahmotettua edes itsellenikään mikä tässä oikein vituttaa. Mutta vituttaa silti.

Onneksi Venäjän seuraavien presidentinvaalien tulos on jo tiedossa.