Kategoriat
Politiikka Talous

Hallitus elvyttäisi kahdella puhalluksella ja kymmenellä painalluksella

(SMOLNA) Suomen hallitus on esitellyt aamupäivällä uuden elvytyspakettinsa maan talouden pelastamiseksi maailmanlaajuiselta talouskriisiltä. Pääministeri Matti Vanhasen mukaan hallitus aikoo ”puhaltaa pari kertaa määrätietoisesti keuhkoihin siten, että pää on käännettynä takakenoon ja hengitystiet näin saatu auki ja jatkaa sitten noin kymmenellä vahvalla painalluksella rintalastan kohdalta. Tätä jatketaan, kunnes ollaan varmoja siitä, että potilas on kuollut.”
Lisäksi hallitus aikoo kieltää puhumisen vuosista 1989-1995, lukuun ottamatta jääkiekon maailmanmestaruutta.
Elvytyspakettia hallinnoi valtioneuvoston erityiskomitea, jonka johdossa on valtiovarainministeriön erikoisasiantuntija Anne-Nukke. Elvytysohjelmaa pidettiin ensiarvioissa selvänä suunnanmuutoksena valtiovarainministeri Jyrki Kataisen viimevuotiseen ”tämä ei koske Suomea” -malliin, joka koostui ensisijaisesti pään hautaamisesta hiekkaan vähintään 20 cm syvyyteen.
EK vaatii nyrkkiä syvemmälle
Elinkeinoelämän keskusliitto kuitenkin piti pakettia riittämättömänä. EK:n mukaan työmarkkinajärjestöjen esitys Kela-maksujen siirtämisestä pois työnantajan vastuulta on oikeansuuntainen, mutta vajaa. Sama kokee hallituksen pakettia.
”Toivomme, että myös sellaiset työnantajien kilpailukykyä ja osingonmaksuvalmiutta heikentävät velvoitteet, kuten työntekijöiden palkat siirrettäisiin valtion hoidettaviksi. Vain tällä tavoin voimme taata työpaikkojen säilymisen ja sen, että duunaria pannaan reippaasti nyrkillä perseeseen myös tämän taantuman aikana”, arvioi EK:n työmarkkinajohtaja Vlad Seivästäjä.
”Yritysten yhteiskuntavastuu kohenee kuin itsestään, kun lisätään yhteiskunnan vastuuta yrityksistä”, Seivästäjä huomautti.

17 vastausta aiheeseen “Hallitus elvyttäisi kahdella puhalluksella ja kymmenellä painalluksella”

Perinteisesti elvyttäessä on puhallettu tupkansavua palkeilla peräsuoleen.

Elvytyspaketti on vanhentunut: oikea järjestys ja rytmi on nykyolosuhteissa 30 painallusta ja kaksi puhallusta ja sitten alusta uudestaan.

Meillä on oma viestintästrategia, ilmoitti valtioneuvoston propagandavastaava Lörtsynen median ihmeteltyä miksi pääelvyttäjä Raim und Saila on puhaltelujen tuloksena kohonneiden hemoglobiiniarvojen vuoksi joutunut esiintymiskieltoon.
Tiedot ovat olleet palasina maailmalla, hän huoahti.

Hallitus sentään edes puhuu elvytyksestä. Milloin itse olet viimeksi puhunut elvytyksestä? Kohta kai te väitätte, että koko meidän järjestelmämme on kehitetty joidenkin **tun julmien homokreikkalaisten hallintojärjestelmästä ja parempi olisi vaan hallituksenkin tuntea vastuunsa ikään kuin kansamme äitinä, ja pysyä kotosalla perheineen?

Ei ole pakko elvyttää jos uhrilla on suussaan oksennusta, tahi verta. Ja kelläpä ei olisi.
Elvytyspaketti on oikean suuntainen, mutta väärän suuntainen.

Te surnalistit, te märkäkorvat ja lärväkkeet! Eurooppa tarvitsee johtajuutta, ei kekkostelua eikä ikuisia seminaareja.
Yksi tahto vie Ollin kovaan ytimeen. Se on Suomen etu.

On tämä sentään parannusta entiseen, jolloin porvari osasi vain levyttää huonosti.

nuo elvytysajatukset. Mutta eikö sen puhumisen kuitenkin voisi rajoittaa naisiin? Meidän akka ainakin puhuu enemmän kuin pataljoona ukkoja. Jos mies ei saa suunvuoroa enempää kuin ruokaa ja sänkyyn, kummastako on tingittävä? Kysyn vaan, häh. Menee elämä aika matalaksi.

Epä-älyllistä räksytystä, kansalaisten halveksuntaa, käsitelkää tosiasioita älkääkä maalailko mörköjä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Helsinki–Turku-moottoritie avattiin ihan vittuiluna

(E18) Helsingin ja Turun välinen moottoritie avattiin tänään illalla ihan vain vittuiluna ja ihmisten turhauttamiseksi. Tielaitos lupaa, että alkuperäisestä aikataulusta...

Close