Lehden toimittajakoulu: Yle-kolumni ilman rasvaa, osa 1/2

JA MUISTA ETTÄ YKSITYINEN ON AINA PAREMPI KUIN JULKINEN
Tervetuloa Lehden verkkovälitteiselle journalismin tehokurssille! Ensimmäisenä mediana Suomessa Lehti aloittaa maksuttoman, vuorovaikutteisen ja 100% kansalaisjournalistisen kirjoittamiskoulun, jonka tavoitteena on kouluttaa maahamme yhä taitavampia, rohkeampia ja kansalaisjournalistisempia toimittajia. Lupaamme, että kurssin käytyäsi kirjoitat rehevän alueuutisen, nokkelan kolumnin ja purevan pääkirjoituksen siinä missä eläköitynyt iltapäivälehden päätoimittajakin – mutta ilman kirjoitusvirheitä!
Kurssi on osallistujilleen täysin maksuton, joskin vapaaehtoisia lahjoituksia otetaan vastaan. Ne voi jättää pääkaupunkiseudun kaduilla kerjäävien moldovalaisten pahvimukeihin mielellään 50 senttiä isompina erinä tai vaihtoehtoisesti lähettää valtioneuvoston kansliaan viitetiedolla ”Haistakaa tekin pitkä paska” varustettuna. Kaikki kurssin läpäisseet saavat hienon diploomin, jonka voi tulostaa Stora Enson paperille ja hakata valtionkirkon oveen naula päässä. Kurssinjälkeen osaat käyttää sofistikoidusti sanaa ”diskurssi” myös kolmen promillen kännissä!
Lehti varaa itselleen oikeuden palkata parhaat koulun läpikäyneet opiskelijat vakituisilla sopimuksilla omiin erityistoimituksiinsa, joissa he automaattisesti syrjäyttävät niissä vuosikausia määräaikaisina tai ttt-sopimuksilla raataneet hölmöt. Palkkaa maksetaan TES:n alarajan mukaan eikä vittu senttiäkään yli, ettäs tiedätte. Vieroksumme kympin tyttöjä, jotka eivät osaa kuin nuhertaa runoja ja itkeä masturboidessaan, arvostamme kutosen sankaripoikia, joiden häirikkömäisen ulkokuoren alta paljastuu useimmiten saamaton idiootti alkkis. Mutta sillä on sentään munat.

Oppitunti 1

Toimittajakoulutuksessa suositaan yleensä kahta erilaista lähestymistapaa. Ensimmäinen korostaa perusuutisen ja peruskirjoitustaidon merkitystä, toisessa taas pyritään erottamaan toisistaan mahdollisimman tarkoin sienet ja kalat. Me Lehdessä emme usko tämänkaltaisiin koulukuntiin, vaan suosimme vanhaa kunnon työ opettaa -metodia, jolla jo aikanaan sanomalehdissä koulutettiin liki kirjoitustaidottomista ylioppilaista liki kirjoitustaidottomia taloustoimittajia. Niinpä menemme heti asiaan. Tällä ensimmäisellä oppitunnilla tutustumme yhteen sanomalehtijournalismin perusjuttutyyppiin, eli Yle-kolumniin. Niitä on helppo löytää: jokaisen suomalaisen lehden aineistosta on tätä nykyä noin kolmannes Yle-kolumneja.
Yle-kolumni on tiiviisti sanottuna toimittajan omiin kokemuksiin ja ajatuksiin perustuva vapaamuotoinen lyhyehkö artikkeli, jossa osoitetaan, että julkisen palvelun Yleisradio on täysin perseestä, sen ohjelmat aivan päin vittua ja johtaminen ihan yhtä helvettiä. Omat kokemukset ja ajatukset voi myös lainata muista Yle-kolumneista, jos sellaisia ei kirjoitushetkellä satu itsellä olemaan. Mutta älä huoli, ideakadosta kärsivät useimmat muutkin toimittajat ja kaikki päätoimittajat. Pidä kuitenkin koko ajan mielessä tavoitteesi: julkinen palvelu on huono, kaupallinen ja yksityinen aina hyvä. Älä kuitenkaan sorru siihen aloittelevien kirjoittajien syntiin, että paljastaisit oman tiedotusvälineesi väistämättömät talouskytkennät tähän julkisen ja kaupallisen kädenvääntöön – ne ovat turha detalji, joka vain häiritsee lukijan keskittymistä pääviestiin. Lukija taas on yksinkertainen olento, jolla on internetyhteys ja asenne- sekä tietopohja noin vuodelta 1962.
Hyvän jutun tunnistaa aina otsikosta. Otsikkoa laatiessasi muista seuraavat ohjenuorat:

Tämän jälkeen tulee se vaikein osuus, eli itse jutun aloitus. Sen pitäisi heti temmata lukija matkaansa, eli tässä tapauksessa kohti pahuuden alkulähdettä julkista palvelua. Yle-kolumnissa suosituin ja yleensä myös paras konsti on lähteä liikkeelle jostakin arkielämäsi tapauksesta, joka liittyy Yleen. Näitä ovat tekstityksen katoaminen kesken ranskalaisen taidedokumentin, törmääminen Mikael Jungnerin mielipiteeseen iltapäivälehdessä tai se, kun julkisen palvelun kätyrit veivät lapsesi. Näin saat lukijan samaistumaan omaan weltschmerziisi ja kannattamaan omaa näkökulmaasi.
Aloitusta seuraa vaativa journalistinen ja kadehdittu taidonnäyte, josta tutkimuskirjallisuudessa käytetään nimitystä teema-reema-siirtymä, eli kansanomaisesti aasinsilta. Yle-kolumnissa sillä tarkoitetaan ajatuksellista hyppäystä yksityisen maailman tapahtumasta yleiselle tasolle. Aasinsilta on tuttu myös muista yhteyksistä. Ns. ”Bochum-kolumnissa” se tarkoittaa hyppäystä kännykkätehtaan sulkemisesta Lapin polttamiseen. Kuten nähdään, ei aasinsillassa välttämättä tarvita sisäistä logiikkaa, mitään muutakaan logiikkaa tai edes järkeä. Tärkeintä on vetoaminen tunteisiin. Näitä ovat inho, viha, himo, himo ja tissit.
Siirry siis rohkeasti alkutilanteen hahmottamisen jälkeen pääaiheeseen, eli siihen, miten perseestä Yle onkaan, ja miten parempia kaupalliset toimijat ovat. Asiaa ei välttämättä tarvitse edes piilottaa kielikuvien tai metonymioiden (eräs kasvi Pohjanmaalla) sekaan, vaan ytimekäs tiivistys on usein paras, ja myös käytetyin. Näin sinun ei tarvitse alkaa pohtia mitään varsinaisia argumentteja näkemyksesi tueksi, vaan pääset nopeammin kahville.
Ensi viikolla Lehden toimittajakoulussa pureudutaan Yle-kolumnin keskivaiheeseen, eli teeman syventämiseen. Kotitehtävänä on etsiä suomalaisista lehdistä aasinsilta, kantavuudeltaan yli 30 tonnia kuollutta painoa.
journalismiterveisin
August Elokuu
kirjoittaja on yliopettaja (amk)