Kategoriat
Sähkeet

Kohtalaisen ontuvat puujalkasähkeet tiistaille

EU pohtii ilmatilan loukkauksia – Unioni selvittää, onko Venäjä syyllistynyt tahallisiin Suomen ilmatilan loukkauksiin nimitellessään ilmatilaa ”rumaksi”, ”paskanhajuiseksi” ja ”sodomiitiksi”. Komissiolähteet arvioivat, että kyse voi olla myös solvauksesta tai herjauksesta.
Kauppiaat hämmennyksissä – Suomen vähittäiskauppiaiden liitto on saanut lukuisia hätääntyneitä tiedusteluja ympäri maan sen jälkeen, kun Zimbabwe ilmoitti pidättäneensä 10 000 Mustan Pörssin kauppiasta.
Lähetystyöntekijä pahoinpideltiin – Yhdysvaltalainen postimies Dobbin Garrett-Garman-Brianbert sai köniinsä tiistaina kotimatkallaan. Suivaantunut päällekarkaaja väitti ettei ollut saanut häneltä pitkään aikaan hyvää sanomaa.

Yksi vastaus aiheeseen “Kohtalaisen ontuvat puujalkasähkeet tiistaille”

Sanan vapauden rajoituksia pohditaan. Kulttuuriministerin parjaamisesta on herännyt eduskunnassa lakialoite, jonka mukaan sanan vapauksia pitäisi rajoittaa. Aloitteen mukaan sanaa ei enää saisi julistaa kadunkulmissa ja muissa hihhulimummojen suosimissa paikoissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Puolustusministeriö: Yhä harvempi nuori käynyt talvisodan

Evonne (KÄKISALMI) Puolustusministeriön tilastokeskuksella teettämän tutkimuksen mukaan yhä harvempi nuori on käynyt talvisodan. Ministeriö pitää pitkän aikavälin trendiä huolestuttavana, mutta...

Close