Kategoriat
Politiikka Talous

Markkinatalous yllätti autoilijat

(POHJOLAN PIDOT) Suomalaisten selkeä enemmistö kannattaa valtion menojen nopeaa sopeuttamista julkisen talouden kestävyyden vahvistamiseksi ja velkaantumisen taittamiseksi. Paras keino tähän olisi kansalaisten mukaan välittömästi lisätä valtion menoja noin miljardilla eurolla, koska varpaita palelee.

Oppositiopuolue kokoomus muistuttikin alkuviikolla, että järkevä oikeistolainen talouspolitiikka edellyttää ripeitä toimia, joilla tuetaan kaikin keinoin sähkön lisäkulutusta tilanteessa, jossa sen tarjontaa ei ole riittävästi. Näin ehkäistään valtiontaloudelle tuhoisan jakopolitiikan aiheuttamia riskejä.

Suomi ei voi enää ottaa lisää syömävelkaa tulevien sukupolvien kustannuksella, paitsi jos se auttaa kevään vaaleissa. Valtion määräämät hintakatot ovat tunnetusti kokoomuslaisen pro market -ajattelun ytimessä”, totesi puheenjohtaja Petteri Orpoa haastattelussamme sijaistanut Märkä Villasukka (kok).

Hallitukselta onkin tivattu, miksei se ole ryhtynyt päättäväisempiin toimiin sähkökriisin hillitsemiseksi. Keinoksi on väläytelty muun muassa pääministeri Sanna Marinin (sd.) tai vapaavalintaisten demarikansanedustajien annihiloimista puhtaaksi energiaksi Einsteinin kuuluisan yhtälön mukaisesti. Näin taattaisiin suomalaisissa kodeissa kinkunpaistorauha täksikin jouluksi.

”Jokainen suomalainen kannattaa sydämessään vapaata markkinataloutta, ja kun suomalainen sanoo vapaa markkinatalous, hän tarkoittaa häikäilemätön opportunismi, anteeksi ei kai toi mikki oo enää päällä?” Märkä Villasukka päättää.

5 vastausta aiheeseen “Markkinatalous yllätti autoilijat”

Eduskuntapuolueet pitävät maanantaina kriisikokouksen katastrofielokuva Olkiluodon kolmannen osan myöhästymisen takia. Marinin hallitus on valmis pikaisiin toimiin Olkiluoto 3 -elokuvan valmistumisen nopeuttamiseksi, koska Jorvin päivystyksessä 38 päivää jonottaneille potilaille on määrätty hoidoksi lippu elokuvan ensi-iltaan. Hoitolinjauksen syynä on ensi vuodeksi ennakoitu lääkkeiden saatavuuden huononeminen sekä inflaatio, joiden vuoksi apteekeista saa 200 eurolla 1,5 kappaletta vuodelle 2013 päivättyä burana capsia.

Poliittisessa liturgiassa Sanna Marin ja Petteri Orpo edustavat vastakkaisia näkemyksiä mutta ei heitä kuitenkaan voida annihiloida energiaksi vaikka joidenkin mielestä se olisikin ihan hyvä juttu. Jos kumpikin painaisi 60 kg niin syntyisi energiaa niin paljon että 3 miljoonaa suomalaista kotia voisi kuluttaa vuodessa 1000 MWh sähköä. Kaukolämpötaloudelle se ei onnistuisi vaikka paistaisi kinkun viikoittain, joten sähkölämmittäjille taitaisi jäädä ihan sopivasti. On siinä vielä fyysikoille töitä että tuon pikku yksityiskohdan saavat hoidettua.

Perheemme taloudellisen tilanteen nopean heikentymisen vuoksi päätimme leikata kulutusta ja pikkuveljeni veti lyhimmän tikun. Nyt tilanne vaikuttaa vakautuneen, mutta korkea inflaatio ja tulopuolen tyrehtyminen saattaa vaatia uusia uhrauksia. Vyön kiristäminen ei meillä tapahdu vyötärön korkeudella.

Siihen aikaan antoi hallitus käskyn, että koko valtakunnassa oli toteutettava sähköveron alv:n alennus. Tämä veronalennus oli ensimmäinen ja tapahtui Annika Saarikon ollessa Suomen valtiovarainministerinä.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni veronalennusta varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli. Enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Mut mul ei oo mitään hajuu missä se toukka lojuu, ku majatalonisäntä ja muut isokenkäset sai sähkötukee, mut sen skidin syntymämesta ei pennin pyörylää. Ei oo tähtee eikä v***u mitää merkkii, no ei tod tää juttu oo mikää kännissä ja läpäl, kamoon.”

Vastaa käyttäjälle sauli niinistö Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Etujärjestöt ehdottavat: Kaikki valtion menot voitaisiin määritellä huoltovarmuudeksi tai maanpuolustukseksi

(PIKKUPIKKUPARLAMENTTI) Valtion menoihin seuraavalla hallituskaudella ehdotetut leikkaukset voitaisiin etujärjestöjen mukaan välttää kokonaan määrittämällä kaikki menot joko huoltovarmuustoimiksi tai maanpuolustukseksi. Tällöin...

Close