Kategoriat
Politiikka Talous

Etujärjestöt ehdottavat: Kaikki valtion menot voitaisiin määritellä huoltovarmuudeksi tai maanpuolustukseksi

(PIKKUPIKKUPARLAMENTTI) Valtion menoihin seuraavalla hallituskaudella ehdotetut leikkaukset voitaisiin etujärjestöjen mukaan välttää kokonaan määrittämällä kaikki menot joko huoltovarmuustoimiksi tai maanpuolustukseksi. Tällöin niihin ei saisi epävakaan turvallisuusympäristön ja Venäjän uhan vuoksi koskea, vaan päinvastoin niitä pitäisi jopa nostaa.

Ehdotuksella on laaja tuki kautta kotimaisen etujärjestökentän, ja sekä vasemmistosta että oikeistosta.

”On ilmiselvää, että esimerkiksi jokainen yritystuen euro on välttämätön Suomen huoltovarmuuden takaamiseksi. Jos vaikka yksi tuttu Esko joutuisi panemaan zombifirmassaan lapun luukulle, hän muuttuu alttiiksi hybridioperaatioille, ja ennen kuin huomaammekaan, koko suomalainen pk-yrityssektori on hämärien ulkomaisten toimijoiden soluttama”, varoittaa etujärjestöveteraani Antero Hillo-Venkula.

Etujärjestöt korostavat, että jos seuraava hallitus ryhtyy mittaviin sopeuttamistoimiin sen sijaan, että budjetista myönnettäisiin lisärahaa niille tai näille ryhmille, otetaan merkittävä riski yhteiskunnallisesta epävakaudesta, hukataan veteraanien perintö ja unohdetaan rampa lapsi lumeen.

”Me kysymme: onko meillä varaa siihen, että pahin mahdollinen tapahtuu? Meidän kantamme on selvä, ja uskomme että jokaisen tolkun kansalaisen on helppo siihen yhtyä: meillä ei ole varaa siihen, että pahin mahdollinen tapahtuu”, Hillo-Venkula lataa.

Hankkeen puuhamiesten mukaan idealla on vankka taloustieteellinen perusta, jonka pohjana on italialaisen ns. esimodernia rahateoriaa edustavan Cosifantutten yliopiston ekonomistin Anna Paollan tutkimus, jonka mukaan idealla on vankka taloustieteellinen perusta.

”Uskommekin, että suomalaiset puolueet ovat valmiit jatkamaan sopivasti valikoituun tutkittuun tietoon nojaavaa linjaa, joka on tuottanut maallemme tai ainakin joillekin täällä merkittävää vaurautta jo vuosikymmeniä”, Hillo-Venkula sanoo.

Hanke on läheistä sukua aiemmin uutisoidulle Pidetään koko Suomi asutun näköisenä -projektille.

2 vastausta aiheeseen “Etujärjestöt ehdottavat: Kaikki valtion menot voitaisiin määritellä huoltovarmuudeksi tai maanpuolustukseksi”

Valtion välttämättömien toimien pelastamista tukirahoilla päästiin menestyksekkäästi testaamaan koronaviruksen avulla, kun nälkää näkevät artistit ja kapakoitsijat joiden juottolat suljettiin, saivat kohtuullisen korvauksen ansiottomista ansionmenetyksistään. Vanhukset, sairaat ja muut kansantalouden loiselävät on välittömästi siirrettävä budjettisarakkeseen ”maanpuolustus” ja näin taattava riittävä rahoitus elävän materiaalin kuntoutukseen kohta koittavien haasteiden edessä. Kaveria ei jätetä, paitsi jos hän kuolee ennen lopullista Nato-jäsenyyttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien ja ylennysten mukana tulee nyt myös laatuarvio ja sertifikaatti – ”hyvä luusto, ihanat liikkeet, normaalit kivekset”

(NAANTALI-IHANTALA) Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien ja ylennysten protokolla kokee tänä vuonna suuren muutoksen, vahvistaa presidentin kanslia. Kunnianosoituksesta kertovan ilmoituksen lisäksi sen saajalle...

Close