Kategoriat
Kotimaa Ulkomaat

Suomi aikoo vaatia itärajalla ”teidän isä on vahvempi ku meidän isä” -vakuutuksen allekirjoittamista

(PUNKALAIDUN) Lehden tietojen mukaan Suomen hallitus aikoo jatkossa edellyttää maahan itärajan yli saapuvilta matkustajilta, että he allekirjoittavat erityisen vakuutuksen, jossa he myöntävät että ”teidän isä on vahvempi ku meidän isä”. Asiasta on käyty alkuviikolla keskusteluja hallituksen iltapäiväkerhossa.

Tämä olisi vastatoimi Venäjän aiemmin esittämälle vaatimukselle. Sen mukaan maahan saapuvien suomalaisten pitäisi jatkossa allekirjoittaa asiakirja, jossa todetaan ”Sauli haisee marsun juustolle”.

Maarajaliikenne Suomen ja Venäjän välillä on vilkastunut pandemiarajoitusten purkamisen jälkeen. Tullin tarkastuksissa on käynyt ilmi, että venäläiset tulevat hakemaan Suomesta muun muassa sotilaallisia valmiuksia edistäviä Adidaksen myllyverkkareita, suomalaiset puolestaan hakevat itärajan takaa enimmäkseen edullista bensiiniä sekä kehnohkoja selityksiä.

Lehden turvallisuuspolitiikan erikoistoimittaja Kalevi Jätter-Pervinen arvioi, että nokittelu tuo mieleen Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan, niin kuin kaikki muutkin asiat maailmassa tuovat.

Kaikkihan me muistamme romaanin klassikkokohtauksen, jossa korpisoturit vaientavat propagandan verbaalisella nokkeluudellaan”:

-Suomen pojat, tulkaa hakemaan leipää!
-Haista vittu.

2 vastausta aiheeseen “Suomi aikoo vaatia itärajalla ”teidän isä on vahvempi ku meidän isä” -vakuutuksen allekirjoittamista”

Pääministeri Sanna Marin (sd) on tällä hetkellä kolmantena turhilla festareilla käymisen Suomen ennätystilastoissa. ”Pääministeri Martti Miettunen kävi budjettiriihen vessatauolla seitsemillä festareilla päivässä poseeraamassa ja pääministeri Kalevi Sorsa viisillä, mutta minä olen käynyt vain neljillä”, Marin harmitteli keskiviikkona palattuaan päivän kiertomatkaltaan Norjasta, Japanista, Brysselistä ja Kuopiosta.
”Toveri Lindtmania lainaten, köyhien, eläkeläisten ja lapsiperheiden, perhe-eläkeläisten, lapsiköyhien, eläkeläislasten ja eläkeläisköyhien perhelasten etu vaatii, että otamme 2 miljardia lisää valtionvelkaa, jotta saamme Suomeen nykyisten 355 000 turhan festarin lisäksi 598 000 uutta tapahtumaa, joissa minä voin käydä näyttäytymässä ennen ensi vaalikauden alkua”, Marin linjasi Kesärannassa Vesa Paulalan esittäessä pilkkihaalareissa ja karvahatussa kappalettaan Uu papa tuhansille festarikävijöille.

Tökkiikö Finlandisierung? Nyt on trendikkäintä marinoida liha (Marinisierung). Näin helposti se käy: Otetaan viihdealalta tuttu lihaklöntti ja laitetaan se marinointiliemeen. Annetaan lillua niin kauan, että kieli on kauttaaltaan ruskea. Lihaklöntti lähtee Sanna Marinin bileisiin, joissa se otattaa itsestään herkullisia kuvia ja videoita muiden marinoitujen lihaklönttien ja Marinin kanssa. Kannattaa muistaa, että kaikki klöntit ovat tässä vaiheessa omiaan imemään itseensä runsaasti nesteitä ja muitakin aineita. Tällä helpolla niksillä syntyy riittoisaa tarjoiltavaa sosiaaliseen mediaan viikoiksi, jolloin politiikan asiakysymykset pysyvät sopivasti piilossa.

Vastaa käyttäjälle Tytteli Flänä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Wilma, Wolt ja Sarastia yhdistyvät – uusi Nokia-ilmiö syntymässä, uskovat analyytikot

(DNIPROPETROVSK) Huolestuttavat tilastotiedot Suomen vaihtotaseen alijäämästä ovat pian historiaa, arvioivat markkina-analyytikot. Syynä on loppuviikosta julkistettu jättimäinen yritysfuusio alustayhtiö Woltin, talous-...

Close