Kategoriat
Urheilu

Therese Johaugin meikkilaukku löytyi Ala-Tikkurilan Shelliltä

(JUHLAPÄIVÄ) Poliisi sai torstaina ilmoituksen helsinkiläiselle huoltoasemalle unohtuneesta meikkilaukusta, jonka omistajaksi paljastui norjalainen maastohiihtäjä Therese Johaug. Meikkilaukusta löytyi muun muassa italialaista huulivoidetta, saksalaista hammastahnaa, muutama suomalainen banaani ja puolen litran säästöpakkaus perusteetonta ylemmyydentunnetta.
Øhhøh, meillä i Norge yleensä näissä doping-asiassa øøø miten se sanotaan, må tildekkes, saa peittää”, hämmästeli norjalainen Johaug huuli pyöreänä.
Norjalainen Johaug oli sanojensa mukaan järkyttynyt kuultuaan meikkilaukun sisällöstä. Norjan hiihtomaajoukkueen norjalainen lääkäri Hg Eposen otti täyden vastuun tapahtuneesta.
”Yleensä meillä on kilokaupalla tarpeellisia salvoja ja voiteita, mutta nyt ei ollut, niin ostimme summassa Italiasta huulirasvaa, joka ei erityisesti auta rohtumiin. En jaksanut katsoa pakkausta, joten en huomannut siinä lukevan doping fonttikoolla, joka vastaa Bjørn Dæhlien hemoglobiinia 90-luvun alkuvuosina.  Itse tuubin kyljestä katselin ainesosat, mutten ymmärtänyt, että teksti ’tuttu Itä-Saksasta’ olisi tarkoittanut mitään ikävää. Sitten Therese yleensä tarkistaa kaikki käyttämänsä aineet kolme kertaa itse, mutta nyt se pääsi hänenkin ihanien sinisilmiensä ohi. Sitten lotrasimme sitä Theresen huuliin enemmän kuin yksikään teini Blistexia ja lortto Botoxia aiemmin. Mistä olisimme voineet tietää, että voide sisältäisi kiellettyä ainetta, josta on selkeää hyötyä Theresen ammatikseen harjoittamassa kestävyysurheilulajissa?” norjalainen Eposen kysyy.
Uutinen meikkilaukun sisällöstä ravisutteli koko hiihtomaailmaa. Norjalainen Johaug sai torstaina kuitenkin myös puolustelijoita.
”Hhhhhhhnnn khööh khähh”, vakuuttii norjalainen Martin Johnsrud Sundby.
”Ymmärrän yskän”, totesi puolestaan FIS:n ei-norjalainen pääsihteeri Sarah Lewis katsellen ensi kesän kalenteria norjalaisen Johaugin kilpailukieltoa varten.
 
41 vastausta aiheeseen “Therese Johaugin meikkilaukku löytyi Ala-Tikkurilan Shelliltä”

Ei saa peittää – Får ej övertäckas lämpöpatterista ne ruotsalaiset suomea oppii

Må ikke tildekkes, opittiin me puolestaan norjaa. Norjalainen kollegani puolestaan kehui samanmoisesta laatasta oppineensa ekan suomenkielisen lauseensa ja kehui sen olevan ”Ei saa pettää!”… Pieni typo muistamisessaan sopii käännökseksi tähän huulirasva-gateen 🙂

Minusta tuota huulirasvaa valtion tulisi hankkia Suomen kaikille urheilijoille. Kun eihän niillä ole varaa itse ostaa. Tai ehkä armeija voisi lahjoittaa niille loput pervitiinit?

Pervitiinin voimalla saksalaiset kävivät raivokkaastija hullunrohkeasti salamasotaansa, eikä ihme kun kun huumepöllyssä olivat kaiken aikaa. Pervitiinia (metamfetamiinia)riitti myös suomalaisille aseveljille, joten partiomies ehti karkuun vanjaa linjojen takana pikavauhtia…

Ala-Tikkurilan Shellillähän tankkaajat saavat ilmaisen kahvin. Siitä sen suosio kumpuaa.

Ala-Tikkurilan Shellillähän tankkaajat saavat ilmaisen kahvin. Siitä sen suosio kumpuaa.

Totuus asiasta on että SHL lupasi täyden armahduksen ja maineen palautuksen jos toimitan tuon tuubin jonkun norjalaishihhhhtäjän ulottuville. Ensi vuonna olen taas Suomen hiihdon päävalmentaja.

Totuus asiasta on että SHL lupasi täyden armahduksen ja maineen palautuksen jos toimitan tuon tuubin jonkun norjalaishihhhhtäjän ulottuville. Ensi vuonna olen taas Suomen hiihdon päävalmentaja.

Mutta kuka rasvasi Johaugin huulet? Hovimestari ja talonmies ovat aina epäiltyjä, mutta Theresen tapauksessa syyllisen täytyy olla aivan lähipiiristä…

Nyt kannattaa muuttaa Suomessakin sääntöjä doping asioissa. Vapautetaan urheilija kokonaan vastuusta ja syytetään lääkäriä kaikesta. Käryn käydessä lääkäri eroaa ja urheilijasta tehdään mitään tajuamaton ja tietämätön, vieläpä lukutaidoton uhri.

Ymmärtäminen on yliarvostettua.
Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki ymmärtäisivät? Kauhistuttaa ajatellakin.

Ymmärtäminen on yliarvostettua.
Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki ymmärtäisivät? Kauhistuttaa ajatellakin.

Onko sama huoltoasema, jonka wc:stä löytyi Suomen joukkuejohtajan
Hemohess-kassi ruiskuineen Lahden kisojen jälkeen?

Onko sama huoltoasema, jonka wc:stä löytyi Suomen joukkuejohtajan
Hemohess-kassi ruiskuineen Lahden kisojen jälkeen?

Vainajan kysymyksiä on tietenkin lukuisia.
Aristoteles kysyi, onko hiihtäjän hampaiden lukumäärä tarkistettu.

Vainajan kysymyksiä on tietenkin lukuisia.
Aristoteles kysyi, onko hiihtäjän hampaiden lukumäärä tarkistettu.

Therese.
Varför fattar du inte ?
Du har köpt anaboliska steroider från Davos eller St,Moritz. Det är bara 45 min att köra dit från Livigno. Jag vet det jag har varit i Livigno. Det talas att alla hämtar anaboliska från Switzerland där man behöver inga resept. Man får köpa anaboliska steroider från Switzerland farmasiet ” just like that ”.
Läppscream is bara din egen saga . Läppscream är bullshit-story och alla vi vet det. Var inte så dum att du tror att vi tror på din äcklig saga !
Stanna hemma 4 år. Tack !

Vastaa käyttäjälle Jarmo Dopingkärynriski Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Paikallinen bloggaaja huolissaan kaupungin parantumisesta

Sampo Kytömäki (HELSINKI) Paikallinen bloggaaja Jaakko Malakias ihmettelee, miksi Helsinkiä tuhotaan rakentamalla rahalla alueita ja palveluita, joita ihmiset haluavat käyttää....

Close