Kategoriat
Kulttuuri Politiikka

Sipilä peruu saamelaiskäräjät nähtyään Pulttiboisin uusinnan

Lapland - 30's Kodachrome by Kuhne, MovietonewsCreative Commons License Nesster
(LUOSTHOLLA) Rauhallisen koti-illan television parissa pitänyt pääministeri Juha Sipilä aikoo lopettaa saamelaiskäräjät. Tähän mennessä hallitus oli ehtinyt ainoastaan perua kaikki saamelaisten kotiseutualuetta koskevat erityissäännökset.
Sipilä istui sohvallaan ja katsoi naapuritalon olohuoneesta kajastanutta televisiota, jossa pyöri Pulttiboisin uusintajakso, kun hän sai ajatuksen saamelaisasioiden muuttamisesta.
”Pulttiboisin saamelaisten haastattelu oli puhutteleva ja sai minutkin vielä kerran miettimään, että eiköhän tähän alkuperäiskansa-asiaan löytyisi kuitenkin keino ja niin se löytyi”, pääministeri kertoi iloisena peruttuaan jälleen yhden päätöksensä.
Pääministerin sydämen sulattaneet kaksi saamelaista olivat Naima-Aslak ja Soikhiapää, joiden hahmot eivät varmastikaan Pirkka-Pekka Peteliuksesta ja Aake Kallialasta tunnu enää yhtä hyviltä ajatuksilta.
”Nunnukhanunnukha loillai loillai, tämmönen paskakin miljoona katsojaa saisaisaisai”, kahdella erikois-Venlalla palkittu Petelius muistelee.

5 vastausta aiheeseen “Sipilä peruu saamelaiskäräjät nähtyään Pulttiboisin uusinnan”

Mitäpä jos venäläiset tekisivät suomalaisista samantyyppisen sketsin, jossa epäsiistit tsuhnat ovat lähdössä hauskanpittoon, vähän ryyppäämään ? Kyllä naurattaisi vanjaa. Älkää nyt suomalaiset leikistä suuttuko…

Venäläiset ovat vanha sivistyskansa ja se näkyy nykyjohdonkin toiminnassa. Eivät koskaan tekisi naapureistaan tällaista, edes ukrainalaisista.

Jäämme odottelemaan suu innosta vaahdossa hallituksen sortotoimenpiteitä kehitysvammaisia kohtaan. Mitä ne muka tekee, huutaa että apu-va apu-va aa-puu-va, niinkö! (halvatun vamukit, saakeli.)
Onneksi opimme telkkarista miten asiat ovat, ja erityisesti sketsisarjoista voimme omaksua oikeat asenteet. Sitten voimme tehdä kuten televisio meitä määräsi muinaisella 80-luvulla. Toimittajat ovat tämän meille tehneet selväksi, mikä olkoon sulka heidän hatussaan — muutenhan emme tietäisi mihin uskoa.
Perustakaamme siis maitokaivoksia, ja lehmistä saamme hiiltä.

Vastaa käyttäjälle Oops. Entinen eikä vanha! Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Aina kun jossain käynnistetään Volkswagen, enkeli kuolee typen oksideihin

Riju K (FOLKE WESTFALEN) Puolueettomat tutkimukset ovat paljastaneet, että aina kun jossain käynnistetään Volkswagen, enkeli kuolee typen oksideihin. Skodan ja...

Close