Kategoriat
Kotimaa Politiikka Talous

Yhteiskuntasopimus kaatui – hallitus joutuu toteuttamaan esikoislasten lahtaamisen

[ B ] Follower of Hieronymus Bosch - Tondal's Vision (c.1490s)Creative Commons License Playing Futures: Applied Nomadology
(ETELÄRANTA) Neuvottelut niinsanotusta yhteiskuntasopimuksesta ovat päättyneet tuloksettomina. Lopputuloksesta hämmästyneitä olivat torstaina illansuussa lähinnä pääministeri.
”Iterointi vatulointi jappasta jappasta prosessikaavio jappasta”, kommentoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.).
Viime metreillä hallitus oli esittänyt kompromissia, jossa työntekijäpuoli taipuisi työajan pidennykseen ja siitä seuraavaan palkanalennukseen, mutta vastaavasti myönnytyksenä työttömyysturvaa heikennettäisiin. Työnantajien EK:ta hallitus oli kovistellut muun muassa uhkaamalla lisätä Finnfundin rahoitusta vielä nykyistäkin päättömämmin.
Sopimuksen kariutumisen takia Sipilän mukaan hallituksen on nyt ”aivan pakko” varoitustensa mukaisesti toteuttaa esikoislasten lahtaaminen.
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) myöntää, että esikoislasten lahtaussuunnitelma on herättänyt paljon kysymyksiä ja sitä on pidetty myös kansainvälisissä talousjärjestöissä kuten OECD:ssä riskialttiina ja mahdollisesti haitallisena toimena. Stubbin mukaan operaatio on kuitenkin välttämätöntä toteuttaa, jotta luottamus säilyisi.
Sekä kotimaisten että kansainvälisten toimijoiden on tärkeää nähdä, että Suomen hallitus toteuttaa lupaustensa mukaisesti myös vitun perseääliömäiset ideansa”, Stubb korostaa.
Muun muassa kansanedustaja Juhana Vartiainen (nyk. kok.) on useaan otteeseen todennut, että Suomen työmarkkinoita vaivaa krooninen tarjontapula paskoista korjausehdotuksista, ja tätä hallitus pyrkii parhaansa mukaan paikkaamaan.
Hallituksen näkemykset ovat saaneet paljon kiitosta pankkiekonomisteilta, joiden persettä mahdollinen laman syveneminen ei muutenkaan paljon kaivelisi.
Imekää köyhät mun sykkivää makromallia”, pohti Suomen talouden ongelmatilannetta twiitissään talousasiantuntija Aimo Lucre.
Perussuomalaisten Timo Soini (ps.) ei kommentoinut sopimusasiaa torstaina, vaan totesi, että tällaiset hallituspolitiikkaa koskevat kysymykset eivät kuulu puolueen puheenjohtajalle vaan eduskuntaryhmälle tai puoluetoimiston talkkarille.

16 vastausta aiheeseen “Yhteiskuntasopimus kaatui – hallitus joutuu toteuttamaan esikoislasten lahtaamisen”

Kai tähän esikoislasten erityiskohteluun tulee joku tulorajasääntely sentään?

Verotuksessa ollaan ihan hakoteillä. Välillisten verojen (mm. ALV) korottaminen vain huonontaa pienituloisten asemaa, aika monen köyhän pitää käyttää työmatkoilla omaa autoa kun toimivaa joukkoliikennettä ei ole juuri muualla kuin punavihreän kuplan alueella. Digitalisaation myötä voitaisiin ottaa käyttöön ”digitaalinen verokortti”-toiminto jonka voi yhdistää olemassaoleviin maksukortteihin, ja joka koko ajan pitää kirjaa maksetuista välillisistä veroista. Kun sen jälkeen vielä määriteltäisiin kaikille talouksille hyväksyttävän verottoman kulutuksen raja, niin kaikki tämän yli menevä perittäisiin välittömällä verotuksella ja tässä yhteydessä otettaisiin huomioon maksetut välilliset verot.
Näin saataisiin kunnolla verolle se ainoa ryhmä jonka verotusta voi huoletta kiristää, eli hyvätuloiset omistusasunnossa asuvat lapsettomat sinkut.

Kyllä tulorajasääntely tavallaan tulee. Esikoislasten lahtaamisessa progressio toimii siten, että kaikkein hyvätuloisimpien esikoislapsia ei lahdata ja keskituloisilta lahdataan kaksi esikoislasta. Niiltä, jotka asuvat -minkkitarha-paskanhaju-neekeriukko -kuplassa, puhkotaan katumaastureista renkaat ja naarmutetaan naulalla autojen ovet. Tämän toteuttavat miljoonat ja miljoonat elintasoislamistit.

Mahdottomien tehtävien erikoisjoukon IMF:n johtaja Ethan Hunt on kommentoinut Suomen eurojäsenyyden aiheuttavan niin mahdottoman tehtävän (kuin devalvaatio), että järjestö on joutunut peruuttamaan elokuvasarjan kuudennen osan tuotannon ja hakeutumaan velkasaneeraukseen tai ryhtymään skientologien alajaokseksi.
Kansainvälisen valuuttarahaston päästään johtava Christine Lagarde syyttää diplomi-keinottelija Juha Sipilää hidastelusta, jonka johdosta Suomen valtiokassaa ei ehditty kierrättämään Kreikan kautta riittävän tehokkaasti kansainvälisille investointipankeille. Lagarde ehdottaakin tilanteen korjaamiseksi järjestelyä, jossa Suomeen siirretään koko Afrikan mantereen väestö gnuuantilooppeineen. Näillä järjestelyillä täytettäisiin suomalaisten avustamien, mutta aikanaan maasta lamaa halvempiin maihin paenneiden yritysten tyhjiksi jääneitä pääkonttoreita.
Lehtisaaren slummialueella kasvanut Alexander ”Alexander” ”Alexander” Stubb twiittasi tänään puolenpäivän aikaan, että Helsingin Stockmann myy tänään erikoishintaan Finn Favela -merkkistä anaaliliukuvoidetta. Heti perään hän twiittasi kokoomusnuorten ehtineen ensin, mutta jättäneen lohdutukseksi lastillisen sepeliä ja pari hylättyä toimeentulotukihakemusta.

Onneksi hätä ei ole lainkaan sen näköinen, millaisena liian monta kuppia Reilun kaupan kahvia hörppinyt keskinkertaisuustoimittaja sen kalliolaiskaksiostaan töräyttää. Uusimpien sammakkoennusteiden mukaan nimittäin neljän vuoden päästä Suomeen saadaan jälleen Hyvien Ihmisten Hallitus, joka tuo Yhdeksän Hyvää ja Kymmenen Kaunista Asiaa Suomen kansalle (ja kaikille muillekin kansoille, koska nationalismi on siis niiiin hyiyäkällöööö).
Tulevan hallituksen ohjelmalistalla on jo nyt Suomen talouden pelastaminen lammaspaimenten ja kotikemistien huippuosaamissynergialla, jota voidaan hyödyntää paitsi etnisten ravintoloiden vientipotentiaalin kuusitoistakertaistamisella, myös mm. kuukauden vuodesta toimivan uusiutuvan energian huippuosaamisen viemiseen maailmalle. Jos nämä suunnitelmat kuitenkin kariutuvat, voidaan niitä pumpata vuodesta toiseen ”uuteen nousuun” velkarahalla, kunnes täällä Pohjolan Kreikassa on ihanat mahixet niinq pitää miekkareita joka päivä q iiämäffän ja mikkänenytoli öö… kapitalistisiat sortaa ja kokiski maxaa kaupas ihan liikaa!!! Näin saadaan tylsään junttikulttuuriimmekin vähän verenpunaista väriä ja anarkomustaa synkkyyttä.

Aivan ihq daa.
Menen välittömästi uuden hallituksen menestykselle uhraamaan kolme lammasta, kaksi karitsaa ja yhden neitsyen (linyx-guru).
Repa

Vastaa käyttäjälle Messiaat ovat jo matkalla! Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Tuntematon Sotilas – uusintaottelu tulossa ensi-iltaan 2017!

Paul Loubet (KANNAS) Kaikkien suomalaisten rakastama Tuntematon Sotilas -elokuvasarja saa odotetun toisen jatko-osansa vuonna 2017. Työnimeä "Tuntematon Sotilas - uusintaottelu"...

Close