Kategoriat
Politiikka

Jari Porttilan silmäpussit lähtivät soolouralle

EyelashCreative Commons License bfishadow
(HOLMENKOLLEN) Urheilutoimittaja, kansanedustajaehdokas Jari Porttilan vuosikymmenet yhdessä esiintynyt yhtye on hajonnut. Torstaina julkaistun tiedotteen mukaan Porttilan silmäpussit ovat lähteneet soolouralle.
Hajoamisen syistä osapuolet ovat olleet vaitonaiset, mutta nimettöminä pysyvien lähteiden mukaan taustalla ovat muun muassa taiteelliset erimielisyydet Kollajan ja Vuotoksen altaista sekä siitä, kuinka paljon epoa norjalaisessa hiihdossa oikein 90-luvulla liikkui.
Porttila itse on ilmoittanut tavoittelevansa kansanedustajaehdokkuutta kevään vaaleissa keskustan riveissä, koska se on suurvoittajaksi uumoillussa puolueessa jokseenkin helpompaa kuin muualla. Hän teki hajoamisen jälkeisen ensiesiintymisensä tuoreessa vaalikuvassaan.
Silmäpussien jatkosuunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta Lehden tietojen mukaan suunnitelmissa on ainakin yhteiskiertue Vesa Keskisen kanssa sekä juontokeikkoja kesäfestivaaleilla.

4 vastausta aiheeseen “Jari Porttilan silmäpussit lähtivät soolouralle”

Porttilan läpimeno joudutaan tarkistamaan maalikamerakuvasta. Siis Juhan ryntäystä Apollonkadulle Keskustan vaalivalvojaisiin. Vaaleissa ei menestystä tule, koska silmäpussit lähtivät soolouralle seuraten näin Porttilan pallien esimerkkiä.

Satun tietämään, suoraan silmiin katsoen, että Jari Porttilan silmät ovat olleet soolouralla jo vuodesta 1992, katsomassa Jarin juttujen haastateltavia silmiin. Silmäpussien nostettua kytkintä Jarin käännöksissä yleistynee fraasi ”suoraan silmäpusseihini katsoen”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *