Kategoriat
Urheilu

Falunin MM-hiihdot alkoivat ihanasti norjalaisten voitoilla ja menestyksellä

SkiingCreative Commons License Timo Newton-Syms
(FALUKORV) Hiihdon MM-kisat Ruotsin Falunissa alkoivat torstaina odotetusti Norjan d-maajoukkueen suurmenestyksellä. Kaikilla oli mukavaa, aurinko paistoi ja Petter Northug ei aiheuttanut kenellekään hengenvaaraa tieliikenteessä. Myös öljyn barrelihinta oli lievässä nousussa, mikä tukee ihanasti hiihdon mahtimaan kansantaloutta ja paikallismedian mukaan Oslon lähiöistä saikin jo paikoin tuopillisen olutta alle 18 euron hintaan.
Kisojen hiihtokuningattareksi arveltu Marit Björgen otti avauspäivänä kuudennensadannen arvokisamitalinsa, mikä nostaa hänet mestarihiihtäjien kaikkien aikojen maratontaulukossa jo lähelle kahdenkympin kärkeä. Edellä on kahdeksantoista muuta norjalaishiihtäjää, Anders Auklandin koira ja pussillinen Björn Dählien vanhoja monoja.
Päivän kisassa oli mukana myös suomalaisia.
Kisojen hiihtomatkat jatkuvat lauantaina, jolloin norjalaiset voittavat naisten 15 kilometrin yhdistelmäkilpailun ja norjalaiset päihittävät vastustajansa miesten 30 kilometrin yhdistelmäkilpailussa. Perjantaina kisanäyttämön ja palkintokorokkeen valtaavat norjalaiset yhdistetyn urheilijat.

8 vastausta aiheeseen “Falunin MM-hiihdot alkoivat ihanasti norjalaisten voitoilla ja menestyksellä”

Mistä moinen turhautunut maansa myyneen asenne? Kohta tulee Lahden MM-kisat ja suomalaiset pääsevät taas näyttämään!

Mistä moinen turhautunut maansa myyneen asenne? Kohta tulee Lahden MM-kisat ja suomalaiset pääsevät taas näyttämään!

Terveisiä Falunista! On ollut todella virkistävää seurata kisoja, joissa voittaa Norja, Norja, Norja, Norja ja Norja, ja syödä falukorvia, turskaa, falukorvia turskalla, turskaa falukorvilla, falukorv-turskapataa ja turska-falukorvkeittoa. Matkailu avartaa!

Terveisiä helvetistä, täällä on 273,15 astetta pakkasta, Therese Johaug ja Marit Björgen eivät tänään vieneet neloisvoittoa naisten ja miesten kisoissa sekä yhdistetyssä, mutta kerrankos sitä sattuu kun pyryttää lunta ja kaikkea.

Vastaa käyttäjälle Hiljainen hiihtäjä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Hyvätuloiset miehet tyytyväisiä uuden dokumentin tasapuolisuuteen

Daniel X. O'Neil (MÖHIS) Hyvätuloiset keskivartalolihavat sedät kiittelevät uutta dokumenttisarjaa tavasta, jolla se käsittelee tasapuolisesti setiä ja setien tärkeänä pitämiä...

Close