Kategoriat
Kotimaa Seksivau

Lakko iski – paikallinen mies ei päässyt metrolla Malmilta keskustaan


(TUUREPORI) Helsinkiläinen paikallinen mies joutui hengenvaaraan varhain tiistaina mielenilmauksen aiheuttaman liikennekaaoksen vuoksi. Malmilainen Kai Lajärvi yritti turhaan aamuvarhaisella päästä kotoaan metrolla keskustaan.
Lajärvi ei ollut tuskassaan yksin.
”Myös tuttavani Järvenpäässä oli aivan järkyttynyt, kun raitiovaunu ei aamulla kulkenutkaan”, hän kertaa kauhunhetkiä.
Ammattiliitto JHL:n järjestämän mielenilmauksen kuolonuhrien kokonaismäärää ei vielä tiedetä. Katastrofialueelle lähetetyt kirjeenvaihtajat ovat kuitenkin mikroblogipalvelu Twitterissä kertoneet, että kokeile tällä hauskalla testillä, mikä epäonnistunut uusi ansaintalogiikkamalli olisit.

11 vastausta aiheeseen “Lakko iski – paikallinen mies ei päässyt metrolla Malmilta keskustaan”

Elinkeinoelämän keskusliiton tänään kello 04.30 tekemän selvityksen mukaan Suomen kansantalous taantuu merkittävästi tämänpäiväisen JHL:n lakon sekä Pohjois-ja Itä-Suomen ensilumesta johtuvan huonon ajokelin vuoksi. EK ennakoi, että kestävyysvaje kasvaa 90 %:iin BKT:sta ja Suomi putoaa PISA-tilastoissa sijalle 155 tiistai-iltapäivään kello 14.00 mennessä, vitun lusmut saatana meidän mummo ajoi töihin potkurilla 120 km suuntaansa vaikka lunta oli 2 metriä repikää siitä.
Valtiontalouden kuntoon saattamiseksi EK esittää eläkeiän nostamista 95:een lokakuun alusta alkaen sekä lounas- ja kahvitaukojen poistamista Helsingin kaupungin työntekijöiltä vuoteen 2024 saakka.

Kautta maailman Kiina suhtautuu asiaan neutraalisti, vaikka kaksi miljoonaa kansantasavallan sotilasta on asetettu sotatilaan. JHL ie VIELÄ kuulu terrori.eiku drmokratialistalle- Saudi-Arabiaan ei kuitenkaan suunnitella demokrrr.tai mikäsenyon.

Päiväkotiryhmä Juolukassa on tunnelma apea. Pieni käsi tarttuu kylmään lusikkaan. Lusikka on kylmä, koska aamiainen on kylmä. Ay-liikkeen vallanhimo on ajanut aamupuuron yli.
Tämä on aikuisten kiista, jonka uhreja ovat lapset.

”Hei, tulin just.” kommentoi Sauli Niinistö JHL:n lakkoa eilen kello 23 Suomen aikaa.
Tutkiva journalisti ei ole vielä saanut selville, kuinka kauan presidentti Niinistö oli odottanut lakon takia peruttua raitiovaunuvuoroa.
Silminnäkijän mukaan presidentti olisi odotellut raitiovaunua Kauppatorilla jo kello kahden aikaan iltapäivällä.
”Kyseessä saattoi tosin olla jonkun muun valtion presidentti.” kertoo havainnon tehnyt Tamperelainen ravintola-alan yrittäjä.

Näiden jatkuvien toimitusvaikeuksien takia en juurikaan käytä joukkoistusliikennenttä yhtään.

JHL:n lakon aiheuttamien kustannusten vuoksi kauppatorin pissapojan virtsaputki jouduttiin katkaisemaan kivuliaassa operaatiossa tänään iltapäivällä. Sen sijaan Samuli Edelmannin ja Vesa-Matti Loirin kyynelkanaviin ei lakon vuoksi kajota, vaan niihin suunnitellaan jatko-osia, jotka surullista kyllä julkaistaan hyvissä ajoin ennen joulumyynnin alkua.

Myös Jakomäen lauttaliikenteessä oli merkittäviä katkoja, joskin osasyynä voitaneen pitää myös reitille pakkautunutta ahtojäätä. Espoon Westendissä sen sijaan joukkoliikenteen huonoon sujumiseen on jo osattu tottua, eikä linja-autopysäkeille muodostunut tungosta. Ansaintalogiikkakin toimii perinteitä ja perintöä vaalimalla sekä luottamalla muurahaisiin ja lampaisiin, pässejä unohtamatta.

Vastaa käyttäjälle Einari Rolls-Royce Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Tutkijat uudistivat rikkinäisten ikkunoiden teorian

enki22 (NURPPOO) "Jos ikkuna hajoaa ilman, että siitä seuraa puoluetuen nostovaatimus ja natsirinnastus, onko kukaan enää Dianapuistolla selvinpäin" kuuluu eräs...

Close