Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Taklattavan vastuu halutaan lisätä rikoslakiin

Make a funny face! Alipyon
(RINKELINMÄKI) Oikeusministeriö suunnittelee mittavaa uudistusta rikoslakiin vielä tämän hallituskauden aikana. Yksi merkittävimmistä muutoksista olisi ns. taklattavan vastuun lisääminen muun muassa pahoinpitelyrikoksien tunnusmerkistöön.
Muutoksen myötä tuomioita voitaisiin jatkossa lieventää esimerkiksi silloin, jos pahoinpidelty on huomattavasti pahoinpitelijää pienempi tai muuten vaan vittumainen tai tiellä tai kerjäs sitä.
”Siinä käy helposti niin, että jos hakattava on paljon itseä lyhyempi, niin kuuppaanhan se nyrkki tai kyynärpää helpommin heilahtaa. Vahingossa tai tahallaan. Ei siitä pitäisi tekijää rangaista, ei hän sille kokoerolle mitään voi”, perustelee valmistelevan työryhmän asiantuntijajäsen Ken Dojanari.
Dojanari huomauttaa, että pykälä olisi tärkeä muistutus jokaisen henkilökohtaisesta vastuusta ja voisi lisätä yhteisöllisyyttä.
”Kyllä sen nyt olisi pitänyt ymmärtää kun ulos kotoaan lähtee, että siellä on ammattilaiset vastassa, ei voi jäädä siihen jalkakäytävälle pää alhaalla riplaamaan kun toinen tulee nyrkki ojossa. Näkyy että ei ole kokemusta kovista paikoista, ei osaa ottaa turpaanlyöntiä vastaan”, Dojanari jatkaa.
Asiantuntijan mukaan on myös muistettava että saatanan rotta käänsi selän juuri ennen kun meinasin tirpasta ja kyllä pitäisi nähdä ajoissa että sieltä on toinen juoksemassa kohti hulluna huutaen.
”Keep your head up!” Dojanari huomauttaa.

13 vastausta aiheeseen “Taklattavan vastuu halutaan lisätä rikoslakiin”

Tätä ideaahan onkin jo pohdiskeltu maan suurimpien ajattelijoiden toimesta. Suomalaisuuden ylituomari Halla-aho haluaisi blogikirjoitelmiensa mukaan ainakin taata sen, että Punaviherhuorake-joukkueen jäseniä taklattaisiin jalkoväliin oikein huolella, koska itsepähän haalivat vääräjoukkuelaisia tänne ennen niin sääntörikkeettömään lintukaukaloon. Luonnollisesti tämän lisäksi kaikkia ei-pinkkejä pelaajia pitäisi tietenkin saada taklata aivan vapaasti päähän, koskapahan ovat itse päättäneet olla niin helevetin ärsyttävän värisiä.

Tusinajoukkue siellä kurvailee mömmömjäillä! Mitä hittoa Jormakka haaveili sen kiekon kanssa? Pelikieltoa tietenkin, mutta ei olis kirvesrinta ollu niin pitkään pois jos olis muitanu, että soli pelissä eikä missään Tammelantorin mustamakkarakojulla… eikäpä siäkään kannata kovin haaveilla tai lokit vie nakit!

Oikeusministeriö aikoo lisätä lain soveltamisalaan kissat, koirat, lapset, paksuna olevat eukot, liian hitaat vanhukset ja muut muuten vaan vittumaiset tyypit, kun Suomi häviää jääkiekon MM-kisoissa vuonna 2015 Nigerialle, Bolivialle ja São Tomé ja Príncipelle.

Kyllä kova tälli voi aiheuttaa merkittäviä muutoksia esim. Kiakkoilija sai kovan tällin ja oppi lukemaan !

Toi on just tota vanhaa sosialistista holhousyhteiskuntaa. Jo riittää säätely! Me täällä Libertassa on aina lähdetty siitä, että kaikkea mikä liikkuu ja päästää ääntä saa lyödä. Keskialueen taklaus ja korkea kyynärpää kertoo oikeasta asenteesta. Päähän osuvasta laitaniittauksesta saa EK:n kunniaristin ohrankukilla! Päähän potkimisella Kokoomuksen puheenjohtajuuden. Vastuu pysyköön vastaanottajalla!

Hyvä ettei jääkiekkomailaa mainita – sehän on todistettu vääräksi.

Vastaa käyttäjälle Kullervo Kammola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Paikallinen ylioppilas kirjoitti 13 laudaturia!

Gene Han (LAUTTAKYLÄ) Satakunnan Huittisissa vietettiin viikonloppuna riemujuhlaa, kun kävi ilmi, että tämän kevään paikallinen ylioppilas Immo Risto Taali kirjoitti...

Close