Kategoriat
Kotimaa Talous

Hometalopakettien myynti reilussa kasvussa Suomessa

Whitby Abbey SunsetCreative Commons License James Whitesmith
(HAAGA) Yhä useampi suomalaisperhe valitsee kodikseen hometalopaketti-ratkaisun. Rakennusalan tilastojen mukaan hometalopakettien suosio on kasvanut nopeasti 1980-luvun alkupuolelta lähtien, eikä käyrä osoita vieläkään taittumisen merkkejä.
Rakennusmestari Pasi Mysiini katsoo, että hometalojen menestystä siivittää niiden helppous: hometalo tuodaan tontille jo lähes valmiina, ja viimeistelyyn tarvittavien märkien vuorivillojen ja kostuneiden eristeiden lisääminen on yleensä nopea urakka.
”Joissain hometaloratkaisuissa joudutaan tosin tekemään hieman isompiakin töitä, kuten asentamaan vuotavia käyttövesiputkia lattiarakenteisiin tai unohtamaan märkätilojen kosteussulut, mutta nämä lisätyöt koskevat useimmiten vain julkisia kohteita”, Mysiini rauhoittelee.
Rakennusalalla on kuitenkin oltu jo vuosia huolestuneita siitä, miten alati nopeutuvat rakennusaikataulut ja työvoimapula vaikuttavat hometalorakentamisen laatuun maassamme. Arkkitehti Hans Besättning muistuttaa, että kehittyvät tekniikat tuottavat onneksi uudenlaisia ratkaisukeinoja.
”Tarpeen vaatiessa voidaan hometalon pystytysvaiheessa lisätä esimerkiksi kattotuoleihin kolme säkillistä sädesieniä”, Besättning neuvoo.
Kehittyneistä hometaloratkaisuista odotetaan myyntivalttia ensi kesän asuntomessuille ja mahdollisesti myös idän vientiin.

4 vastausta aiheeseen “Hometalopakettien myynti reilussa kasvussa Suomessa”

Hometalojen määrän kasvu lisää rakentamisen ohella myös ympäristön vetovoimaisuutta. ”Hometalobuumin ansiosta olemme saaneet lisättyä maaperän ja vesistöjen homepitoisuutta niin, että hometta kasvaa kaikkialla, missä ei jo ennestään ole ydinjätteitä, elohopeaa, lyijyä ja torjunta-aineita”, iloitsee vt. ympäristönsuojelutarkastajan osa-aikainen talvilomansijainen Ilsa Silsa.

Suomessa (kerros)talot ovat rumia, mutta onneksi nopeasti hajoavat. Niin ja kalliita.

Kirjoituksesta tuoksahtaa vahvasti asennusvaiheessa olohuoneen parketin alle unohtunut pikaruoka ja parvekkeen ulko-oven kynnyksen alla syksyisin käyvien marjojen mäskin tuoksu. Sisään valuvan sadeveden kasvua edistävää vaikutusta ei edes käsitellä, saati sitten muovimateriaalien kondenssin keräämän kosteuden hyötyä!

Vastaa käyttäjälle sauli niinistö Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Perustuslakivaliokunnan nimi muutetaan suvivirsivaliokunnaksi

Jordi Escuer (TALLEYRAND) Eduskunta ehdottaa merkittävää muutosta Suomen perustuslain tulkintamenettelyyn. Vanhaa, perustuslakivaliokuntaan pohjaavaa järjestelmää halutaan uusia vastaamaan paremmin nykyistä olemassaolevaa...

Close