Kategoriat
Ulkomaat

EU vaatii Venäjää miehittämään vain kesäisin

Europe Day in TbilisiCreative Commons License Jason Rosenberg
(BRYSSELI) EU vaati tänään tiukkasanaisesti Venäjää vetämään joukkonsa Krimiltä. Unionin julkilausumassa tähdennetään erityisesti, että palata saa aikaisintaan sitten, kun EU:n jäsenmaiden talojen lämmittämiseen venäläisellä tuontienergialla ei ole aivan välitöntä tarvetta ja EU voi oikeasti asettaa jonkun talouspakotteen.
EU-johtajien huippukokouksen tunnelma oli pääministeri Jyrki Kataisen mukaan vakava, mutta päättäväinen. Pakkotoimet Venäjää vastaan voidaan tarvittaessa aloittaa, kunhan vain on niin lämmintä, että ilman Venäjän kaasua ja öljyä pärjätään ainakin sen aikaa kuin niitä pakotteita on tarkoitus jatkaa.
”Kokouksessa päätettiin ehdottomasti, että Venäjän on sopivaa miehittää naapurivaltioitaan vain ja ainoastaan kesä-elokuussa, sekä ehkä toukokuun lopulla, jos kevät on aikaisessa. Toisaalta Venäjän täytyy toimissaan ottaa huomioon myös se, että minkäänlainen miehitys kovien helteiden aikaan ei tule kyseeseen”, Katainen summasi.
EU:n on tarkoitus ottaa lähitulevaisuudessa kantaa myös siihen, tulisiko Yhdysvaltojen ja Kiinan pidättää ja pitää ihmisiä vangittuna mielivaltaisesti, tai salakuunnella ja valvoa laittomasti verkkoliikennettä, tai muuten vaan olla täysiä mulkkuja ainoastaan silloin, kun kummankaan kanssa ei neuvotella isoista lainoista tai kauppasopimuksista.

3 vastausta aiheeseen “EU vaatii Venäjää miehittämään vain kesäisin”

Suomi ja Venäjähän ovat suurimpia kauppakumppaneita, joten Suomi voisi hyvinkin laittaa Venäjän kauppasaartoon, ja kerta kaikkiaan kieltaytyä enää ostamasta venäläisiä elintarvikkeita, sekä lisäksi lopettaa kaiken turismin Venäjälle. Edelleen voitaisiin vaikka olla myymättä uusia suomalaisia ydinvoimaloita Venäjälle niin kauan, kunnes Venäjä lupaa olla kiltisti ja pyytää lakki kourassa anteeksi.

EU-johtajien huippukokous sai yllättävän käänteen, kun Suomen pääministeri J. Käteinen riisui kenkänsä ja hakkasi sukalla pöytää korostaakseen ilmoituksensa sitovuutta. Suomi hyväksyy Karjalan tasavallan päätöksen kansanäänestyksen järjestämisestä liittymisestä vanhaan emämaahan ja lyhyessä, mutta sitäkin vivahteikkaammassa puheessaan, pääministeri vetosi muiden EU-maiden tukea. Kokous päättyi paniikinomaiseen ryntäykseen kohti ulko-ovea. Sekavissa valtiopäämiehien kommenteissa korostuivat sanat ”vastuutonta”, ”sukkamehu” ja ”hei, mä tulin just”. Huippukokouksen päätöslauselman käännös on edelleen mankeloitavana.

Venäjän tulee saada miehittää ihan mitä haluaa ja milloin vain, koska Irak, Libya, Syyria, Egypti, Israel, Grenada ja Kosovo. Ja New World Order. Niin ja natsit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Media toivoo innovaatiotukea "sun mutsias isompien" kosketusnäyttöjen hankintaan

(LA MANCHA) Suomalainen mediakenttä toivottaa tervetulleeksi selvitysmies Tuomas HAARP-F:n raportin kotimaisten tiedotusvälineiden tukemisesta. Useat yhtiöt ovat innostuneet etenkin ehdotetusta innovaatiotuesta,...

Close