Kategoriat
Kotimaa

Lehti 50 vuotta sitten: Hallitus etsii ratkaisuja alkoholinkäytön vähentämiseksi

KossupeliCreative Commons License Sami Keinänen
(SMOLNA) Maan hallitus pohti tiistaisessa kokouksessaan alkoholinkäytön vähentämistä. Kokouslähteiden mukaan alkoholinkäytön vähentämiseen voitaisiin pyrkiä esimerkiksi saatavuutta rajoittamalla ja hintaa nostamalla.
”Pääministeri [Ahti Karjalainen] on kokouksessa väläyttänyt, että ministeriviinan verovapaudesta voitaisiin luopua asteittain noin kahdenkymmenen vuoden siirtymäajalla”, kertoo tavallisesti asioista hyvin perillä oleva henkilö, jonka nimeä kukaan pöydässä ei tullut kysyneeksi.
Pontta alkoholinkäytön vähentämiselle on saatu useista viimeaikaisista virkamatkoista, joiden on koettu verottavan ministereiden terveyttä ja yleiskuntoa kohtuuttomasti. Tehtävien hoitaminen on ollut paikoin koetuksella, kun luotettavia holhoojia ei ole ministeriön virkamiehistä tahtonut riittää kaikille matkoille.
Suunniteltujen rajoitusten tavoitteeksi kaavailtiin hallituksen ministerien keskimääräisen alkoholinkäytön vähentämistä alle yhdeksään litraan sataprosenttista alkoholia viikossa, kerrottiin valtioneuvoston taustatilaisuudessa toissapäivänä, mutta me sovittiin poikien kanssa, että kirjoitetaan asiasta vasta tämän päivän lehteen, että ehditään nauttia isäntien vieraanvaraisista tarjoiluista.

4 vastausta aiheeseen “Lehti 50 vuotta sitten: Hallitus etsii ratkaisuja alkoholinkäytön vähentämiseksi”

Lehti 100 vuotta sitten:
Wäkijuoma -tuo riistajien katala liemi
Muistakaa työtätekeva wäki, jotta jokainen penni jonka maksatte wiinasta menee porvarin pussiin. Se istuu kotona ja nauraa Teidän hölmöydelle. Lisäksi on suurena waarana, että perheenne joutuu kärsimään humalan kiroista ja suuresta häpeästä. Työmies torjuu wiinan. Wain paatunut rikollinen haluaa rahastaa toisen epäonnella. Esta se ja vaadi wiinan myynnin kieltoa!

Hyvä viinapää oli idänpoliitikolle aikanaan menestymisen ehto. Nykyään pitäisi kyetä hillitsemään tekstailua ja sosiaalisen median käyttöä kännissä.

Saanen huomauttaa, että toimittaja Astalo väsäsi juttunsa nautintoaineiden vaikutuksen alaisena, yrittäen selvitä Itä-Saksan-matkansa vodka- ja kannabishuuruista. Samalla hänen päätään ympäröi niin sankka tupakansavupilvi, että Moskova luuli Suomen tehneen ydinkokeen itärajalla.

Vastaa käyttäjälle Ilkka Kanerva Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Turistit melko varmoja siitä, että Helsinki on uusi Berliini

Alessandro Pisani (BITTE) Yhä useampi turisti on sitä mieltä, että Helsinki on uusi Berliini. Saksalaisturisti Eufrat Ararat on erityisen vakuuttunut...

Close