Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Hautala pimeistä palkoista: esittelin maan tapaa

(KOKOOMUKSEN PUUTARHA) Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) on maksanut pimeästi ainakin yhden oviremontin ja yhden siivouksen. Hänen mukaansa näistä töistä maksetut summat ovat kuitenkin niin pieniä, että monet muut summat ovat paljon suurempia.
”Yritin tässä myös sopeuttaa ihmisiä suomalaiseen yhteiskuntaan*. Yhteiskunnassamme on ollut tapana, että poliitikot hoitavat osan raha-asioistaan tiskin alta,” Hautala muistuttaa.
”Tätä maan tapaa me vihreät puolustimme silloin, kun pidimme Vanhasen hallituksen pystyssä läpi itsenäisen Suomen törkeimmän korruptioskandaalin ja tätä tapaa me haluamme viestiä omalla toiminnallamme myös jatkossa.”
Ministeri Hautala kuuluu harmaan talouden vastaista työtä ohjaavaan ministerityöryhmään. Ja mikseipä kuuluisi.
* Toim. huom. Hautala aivan oikeasti puolustautui halullaan sopeuttaa siivooja yhteiskuntaan. Ei tätä voisi keksiä.

6 vastausta aiheeseen “Hautala pimeistä palkoista: esittelin maan tapaa”

Kannattaisiko lakien tulkinnassa ottaa yleisempäänkin käyttöön periaate, että oli rikos mikä vain, ensimmäisestä kerrasta selviää anteeksipyytämällä ja kertomalla että on hirveän paha mieli kun tuli jäätyä kiinni.

Poliitikot huutaa juo ja mässää.
Minä vaan kämppää luuttuan tässä.
Kahvipannusta tahtoi maahan mennä,
enhän minä kaikkeen lennä.
Minä vaan remppaan saranoita ja luutalla lakasen lattioita
Tili, tili, tili, tili, tittanttaa
Kyllä pimeä liksa nyt lohtuttaa

Myrsky vesilasissa. Heidi vain sekoitti osinkotulojen 90 000 euron verovapauden siivoojan 300 egen ansiotuloihin. Eläkemaksun unohtaminen oli tietenkin anteeksiantamatonta!

Nettikansa on jyrkästi tuominnut ministeri Hautalan toimet. ”Minäkin sentään tavallisena Pulliaisena tiedän, että sadan euron palkkiostakin pitää maksaa ennakonpidätys, sosiaaliturvamaksu, TyEL-maksu, tapaturmavakuutus, ryhmähenkivakuutus, työterveyshuolto, lomakorvaus, vuosi-ilmoitus, kolmen päivän koulutusvapaa, varallaolokorvaus, sairausajan palkka sekä lapsen syntymään ja hoitoon liittyvät palkat. Ihan simppeli juttuhan tämä on, vaikka joku eliitin veroneuvos nyt väittäisikin, ettei parinsadan euron palkasta vuodessa tarvitse hoitaa noista kuin yksi”, kommentoi kansalainen Aisan Tuntija Pulliainen.
”Aina kun olen naapurin Irmaa pyytänyt vähän käymään, siivoamassa niin, heh heh, on tällainen tavallinen Pulliainen hoitanut kaikki mieheyteen liittyvät velvoitteensa. Hetihän siinä olisi poliisi kolkuttamassa oveen, jos ei 6 sentin peruspäivärahalla elävä mies hoitaisi jokaista lippusta ja lappusta prikulleen kirjainten mukaan. Eliitin ministerit, investointipankkiirit ja muut hipsterit sitä vaan pääsevät kuin koira veräjästä, mitään seuraamuksia ei tule ja ministerikin vain hymyili kameralle”, kommentoi Käräjöivä Remppamies Pulliainen. (Kuvassa miehekkäästi esiintyvä rehellinen remonttimies ei liity tapaukseen eikä mihinkään muuhunkaan.)
”Kaiken huippuhan on, että kun ministeriltä kysyttiin, miksi hän on palkannut ammattitaidottoman siivoojan, hän vastasi halunneensa auttaa tuntemaansa tsetseeninaista. Törkeää. Selvästihän ministeri siis vihjaa, että hän teetti PIMEÄÄ työtä juuri siksi, että hän halusi auttaa tsitsuaninaista eli hänen mielestään KAIKKI TSHHETSHEENHIT OVAT PIMEITÄ. Tämä on juuri tällaista arkipäivän rasismia”, puuskahtaa Ammatti Närkästyjä. ”NIINHÄN NE OVATKIN KAIKKI PIMEITÄ, ja työtä teettämällä ministeri Hautalahan haluaa alistaa Suomen venäläiset. Ei tsetseenejä pidä auttaa, siitä seuraa vain pimeää työtä. Sitä paitsi ministeri Hautala VALEHTELEE kytköksistään tsetseeniterroristien suorittamiin 9/11-iskuihin”, lisää vapaa kansalaisaktivisti Juha Bolari-Mäckman.

Tuttavilla ainakaan ei kannata teettää mitään. Jotain särkyy tai sattuu tapaturma, olet kusessa l.työnantaja… Itsekään en tiedä yhtäkkiä onko minun vastuulla maksaako ne itte mitään mihinkään. Ministerillä luulisi olevan apua alaisistaan jollei osaa. …Onhan näitä pientyönantajille esim. palkka.fi.

Vastaa käyttäjälle Järkyttynyt Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kardinaalien kevätvaellus päättyi johtajauroksen valintaan

Jen Goellnitz (PESTOBASILIKA) Kardinaalien kevätvaellus päättyi niiden valittua laumalle uuden johtajauroksen Vatikaanissa keskiviikkona. Oudoista muotomenoistaan ja merkkikielestään sekä tiukasta hierarkiastaan...

Close