Kategoriat
Kotimaa Politiikka Talous Ulkomaat

Venäjän NWO-jäsenyys huolestuttaa

(UUSI JERUSALEM) Venäjän liittyminen NWO:n jäseneksi on herättänyt laajaa huolta maailmanlaajuisesti. Vapaamuurareiden ja YK:n kontrolloima media on kuitenkin vaiennut aiheen lähes kuoliaaksi, jolloin jäsenyyden vaarat ovat jääneet tuntemattomiksi.
”Negatiivista Venäjän NWO-jäsenyydessä on kapitalistis-siionistisen maailmanhallituksen voimakas eteneminen. Hyvänä puolena esiin voisi nostaa esimerkiksi puutullien selkeän alentumisen”, arvioi galaktisen neuvoston varapuheenjohtaja Riikka Söyring.
Venäjän NWO-jäsenyys on jatkoa 1980-luvun alussa solmitulle NWOBHM-sopimukselle, jonka allekirjoittivat vuoden 1983 Bilderberg-kokouksessa NKP:n pääsihteeri Juri Andropov, Siionin viisaiden 33. asteen suurlohikärmes Martti sekä Saxonin laulusolisti Bill Byford. Sopimuksessa sovittiin kansallisvaltioiden tuhoamisesta, Uuden Jerusalemin asemasta maailman tulevana pääkaupunkina sekä takatukkien tuomisesta muotiin.
90-luvulla solmittu NKOTB-sopimus puolestaan jäi torsoksi, sillä Siionin viisaat havaitsivat sen paljastavan liian selvästi heidän pahantahtoiset motiivinsa.
”Tämä kaikkein tuorein NKOTBSB on puolestaan tietoinen harhautus, jolla näistä asioista kertovien uskottavuutta pyrittiin nakertamaan”, kertoo galaktisen neuvoston työsuojeluvaltuutettu Anne Ukkonen.

5 vastausta aiheeseen “Venäjän NWO-jäsenyys huolestuttaa”

Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa Suomi ei näe uhkakuvia, joiden vuoksi uuteen maailmanjärjestykseen liittymistä tarvitsisi alkaa harkitsemaan. Suomi kuitenkin pidättää itselleen option harkita NWO:n jäsenyyttä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, mikäli maailmanpoliittinen tilanne jostakin arvaamattomasta syystä tulevaisuudessa tulisi muuttumaan.
NWO-optio siis.
Niinkuin entinenkin mies sanoi: ”Tässä seiso yksin omilla savijaloillasi – älä luota tuttujen ystävien apuun!”.
Tämä Hyvän Huomenen linnan porttiin hakattu slogan kuuluisi nykysuomeksi seuraavasti: ”Ei tartte auttaa saatana!”, tai vaihtoehtoisesti: ”Pitäkää tunkkinne, perkele!”.

Hollywood Hulk Hogan ja Vladimir Putin tulee muodostamaan tag-teamin joka kaataa koko YK:n.

Kauhea poru tuli Turun telakan luksusristeilijäkaupan peruuntumisesta. Mukamas tuhansia työpaikkoja meni. Paskan marjat – työllisyys ja kotimainen kulutus saadaan nousuun seuraavilla ilmaisilla konsteilla:
1 – nostetaan eläkeikää.
2 – lasketaan nuorten palkkoja.
3 – lasketaan vanhojen palkkoja.
4 – lasketaan palkkoja.
5 – nostetaan omia palkkoja ja
6 – ihmiset töihin sairaanakin.
Jo on kumma, jos ei noilla eväillä kotimainen kulutus pomppaa taivaaseen asti.
(… jos siis omia palkkoja nostetaan tarpeeksi, tietenkin)

Kotimaisen hyvinvoinnin turvaamiseksi Suomen tulisi välittömästi harkita NWA-jäsenyyttä.

Vastaa käyttäjälle Erilainen nuori savijaloilla Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kaikki älykkäät ihmiset: ampuma-aseet eivät eroa muista aseista

Parée (NEWTOWN) Kaikki älykkäät ihmiset ovat huomauttaneet, että nyt ei ole sopiva hetki keskustella ampuma-aseita koskevan lainsäädännön tiukentamisesta, sillä ampuma-aseet...

Close