Kategoriat
Politiikka Talous

Hallitus ja oppositio eri mieltä siitä, kummasta päästä peittoa tulisi jatkaa

(BEMBÖLE) Suomen hallituksen ja oppositiopuolueiden välille on leimahtanut ilmiriita Espanjan tukipaketista ja euromaiden velkakriisistä. Huomenna kokoontuvan eduskunnan odotetaankin käyvän asiasta tiukan keskustelun, jonka toivotaan antavan molempien puolien tukijoille sellaisen kuvan, että käydyllä keskustelulla olisi muka jotenkin vitunkaan väliä.
Yksi suurimmista kiistakysymyksistä koskee sitä, kummasta päästä liian lyhyttä peittoa kannattaisi pidentää. Hallituksen mielestä on kansantalouden kannalta välttämätöntä lyhentää peittoa yläpäästä ja pidentää näin saaduilla resursseilla sitä jalkopäästä. Oppositio puolestaan muistuttaa huomauttaneensa jo useiden vuosien ajan, että vain jalkopäästä lyhentämällä ja yläpäästä pidentämällä voidaan Suomen valtio pelastaa.
Lehden haastattelemat ekonomistit arvelevat, että eripuraa syntyy todennäköisesti siitäkin, kannattaisiko pimeästä torpasta ennemmin kantaa pimeyttä ulos vai valoa sisään. Sama kysymys on askarruttanut taloustieteilijöitä jo vuosikymmeniä, ja esimerkiksi vapaan markkinatalouden kannattajana tunnettu Milton Friedman arveli, että vain vähentämällä huomattavasti valtion sääntelyä valonkantamisessa voidaan lopulta saavuttaa tilanne, jossa rikkailla on rahaa vallan helvetisti. Vastapuoli taas huomauttaa, että valtion monopolilla on saavutettu hyviä tuloksia muun muassa kommunistissa maissa, joissa johdolla oli valon nähtyään lopulta vintti täysin pimeänä.

3 vastausta aiheeseen “Hallitus ja oppositio eri mieltä siitä, kummasta päästä peittoa tulisi jatkaa”

Entä jos vähän vain kavennettaisiin – muutama looseri tipahtaisi turvaverkkojen ulkopuolelle mutta asuntolainavelalliset voisivat nauttia edelleen inflaation alittavista lainakoroista ja isojen pankkien taseet saataisiin pikku hiljaa kuntoon odottamaan seuraavaa kuplaa.

lokakuussa tulee täyteen 4 vuotta kun oon odottanut asuntokuplan alkua asunnottomaa lainapapaerit takataskussa. kohta rapsastaa jugendlinna eirasta, oluet smegin jenkkikaapissa. puistossa on toisaalta ihan hyvä asua, marjoja löytyy mesästä, asuntolainakin lyhenee joka kuukausi eikä hoitovastikkeitakaan vaadi kukaan.

Meillä perinteikkäiden suomalaisten puolueessa ei ole niinkään väliä sillä, mistä päästä peittoa jatketaan tai millä aineilla keittoa jatketaan. Sen sijaan meitä kiinnostaa vallan mahdottomasti, että mitä siellä peiton alla oikein tapahtuu ja onko se varmasti perinteiden ja sovinnaisten tapojen mukaista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *