Kategoriat
Urheilu

Jalkapallo pyrkii vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi

(PAITSIO) Vasemmistoliitto avasi tänään osaltaan presidenttipelin, kun jalkapallo ilmoitti pyrkivänsä puolueen presidenttiehdokkaaksi. Palloa on aikaisemmin käytetty lähinnä Englannin Valioliigan otteluissa. Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi se valittiin kaksi vuotta sitten tuolloin puheenjohtajana toimineen mölkyn erottua.
Jalkapallo ilmoitti pitämässään tiedotustilaisuudessa pyrkivänsä vaaleissa ennen kaikkea välttelemään julkista keskustelua yhteiskunnallisesti tärkeistä kysymyksistä. Toisena suurena vaaliteemana on kompromissien tekeminen hinnalla millä hyvänsä. Samalla jalkapallo pyrkii pitämään yllä kapinallista ja nuorekasta imagoa. Kampanjatoimiston ilmoituksen  mukaan esimerkiksi jalkapallon kampanjan tunnukseksi aiotaan nostaa amerikkalaisen Dead Kennedys -yhtyeen kappale ”Chickenshit Conformist”.
Jalkapallo korostaa, että voi myöhemmin tinkiä ehdokkuudestaan, jos joku muu puolue haluaa mieluummin käyttää myös Vasemmistoliiton kannatusta.

9 vastausta aiheeseen “Jalkapallo pyrkii vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi”

Tiedättehän että minä olen palloliiton puheenjohtaja? Tulen kyllä vähemmästäkin.

Allekirjoitin eilen Smedsin Tuntematon Sotilas näytelmän kannattajakortin. Se lupasi vahvaa presidenttiä ja aplodit kestivät 3 min 6 s. Siinä on vähän isänmaallista Soinia, nykyistä muumimammaa ja koko kansan Paavoa.
Ja se on ihan vitun sama kauan se on presidenttinä, kunhan sen vaimolla on joku muotimekko kerran vuodessa päällä. ”Olen koko kansan presidentti – paitsi työttömien luusereiden” mutisi tuntematon hiljaa myhäillen.

Fundeerattiin tuossa puoluetoimistolla, että maksetaan satanen jokaiselle joka äänestää meitä.

Milläs vassarit ne äänet maksaisivat? Eihän heillä ole ollut puoluetukea merkittävämpiä rahanlähteitä sen jälkeen kun neukkula romahti ja ruplat hukattiin 90-luvun alun kasinopeleissä.

Ihanaa nähdä Saulin jälleen tulevan. Muutoin aika täynnä vihaa täällä sivuilla ollaan. Voisitte jo kirjoittaa enemmän maahanmuuttovastaisuudesta.

Eikä sovi unohtaa, että jalkapallo diggaa Oasista. Niin, ja Lily Allenia. Ja Memmy Possea. Muistakaa tämä tärkeä asia, tästä ei kerrota koskaan tarpeeksi.

Vastaa käyttäjälle Sippo Kähmi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Amnesty syyttää Libyan väliaikaishallintoa Moskan käytöstä kuulusteluissa

(SAUNABAD) Ihmisoikeusjärjestö Amnesty sekä YK:n ihmisoikeusvaltuutettu epäilevät ihmisoikeusloukkausten jatkuvan Libyassa Muammar Gaddafin syrjäyttämisestä huolimatta. Amnestyn tuore raportti paljastaa, että useissa...

Close