Kategoriat
Seksivau

Iltapäivälehden tuomion uskotaan pysyvän korkeimmassa oikeudessa

(ULVILA) Ulvilan surman syytteistä vapautetun, nyt muista rikoksista epäillyn suomalaisnaisen lehdistössä saamaa tuomiota tuskin kumotaan korkeimmassa oikeudessa. Nainen tuomittiin muun muassa ”rikoskumppaniksi” ja hänen talonsa ”kauhujen taloksi” viikon mittaan lehtipisteissä. On erittäin harvinaista, että muut oikeusasteet pystyisivät muuttamaan lehdistön antamaa tuomiota.
Rikosvyyhdellä on julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaan myös yhä uusia uhreja. Uhriksi on joutunut aikaisemminkin asianomistajana vastaavissa tapauksissa ollut syyttömyysolettama, jonka mukaan vastenmielisistäkin rikoksista epäilty ihminen on syytön, kunnes hänet on oikeudessa todettu syylliseksi. Syyttömyysolettaman kanssa läheisissä suhteissa vuosia ollut rikoksen uhrien henkilöllisyyden suojeleminen on samoin todettu yhdeksi uhriksi.
Julkisuudessa on toistuvasti korostettu, ettei poliisi kerro, kuka tarkalleen ottaen oli epäiltyjen rikosten uhri, mutta hei, näähän ne oli tiättekste. Koska on oikeus tietää, korostaa vapaa lehdistö.

Yksi vastaus aiheeseen “Iltapäivälehden tuomion uskotaan pysyvän korkeimmassa oikeudessa”

Mutta koska ohhoh, aiheuttiko Ulvilan raiskaajanainen oudolla haastattelullaan Vickanin vauvamasua riepotelleen tuulenpyörteen, katso kuvat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
VR:n edustaja: Ei tämä ole kaaos

(PASILAN KAKKOSRAIDE) VR:n asiakassuhteista vastaava johtaja Mohammed Saeed al-Sahhaf on perättömien huhujen hillitsemiseksi julkaissut tiedotteen, jossa todetaan muun muassa seuraavaa:...

Close