Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Pohjanmaa siirtyy Libyaan

(LAKEUS) Presidentti [search]Tarja Halonen[/search] ei poissulje Pohjanmaan lähettämistä Libyaan. Pohjanmaan maakunnan siirtäminen Libyan valtion alaisuuteen riippuu siitä, miten YK asiaan suhtautuu.
”Mikäli Libyan tilanne ei rauhoitu, on harkittava vakavasti maa-alueiden luovuttamista Libyalle. Pohjanmaan tilanne rauhoittaisi Libyan tilannetta varsinkin Pohjanmaan kohdalta. Pohjanmaa on perinteisesti ollut rauhallista aluetta eikä siellä ole ollut sotahulluja saatika sitten puukkojunkkareita tahi ulkomailla koulutettuja sotilaista eli jääkäreitä”, Halonen sanoo.
Suomen läheiset suhteet EU:n rajaturvallisuusvirastoon Frontexiin mahdollistavat myös maahanmuuttovirtojen ohjaamisen Italiasta Ranskan kautta Pohjanmaalle, joka siis tulisi olemaan osa Libyaa tai Libyan siirtomaa. Alueluovutukset myös rauhoittaisivat Suomessa kiihtynyttä maahanmuutto- ja vääräkulttuurisuuskeskustelua. Kansanedustaja ja -kiihoittaja Jussi Halla-aholle on jo ehdotettu pakastevirkaa EU:n maahanmuuttoviraston yliliikenteenohjaajana Vöyri-Maksamaalla. Herra Hakkarainen on puolestaan lupautunut Vaasan kirkonkellon kilistimeksi.
Historiansa parhaan vaalivoiton saaneet sosialidemokraatit ovat tällä kertaa jättäneet rasismilla leikkimisen pois, ja reivaavat maahanmuuttopolitiikkaansa piirun verran oikealle: “Maassa maan tavalla – tai Pohjanmaalle!” Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan tämä tarkoittaa vain sitä, että Suomessa on noudatettava Suomen lakeja ja rikolliset on karkoitettava Pohjanmaalle.
Pohjanmaa on myös Suomen puolustusvoimien lippulaiva.
(Jutun kansalaistoimitti [search term=”kansalaistoimitti ghuana”]ghuana[/search].)

3 vastausta aiheeseen “Pohjanmaa siirtyy Libyaan”

Pohjanmaan naittaminen Libyaan ei liene puolueen kulttuuripoliittisen ohjelman mukaista? Soini joutuisi kääntämään takkinsa hallitusneuvotteluissa. Ei onnistu.

Eikun Libyaan pitää ehdottomasti liittää Ahvenanmaa. Ahvenanmaalaiset ovat niin rauhallista porukkaa, että natiiveja on esim vaikea erottaa ameeboista.
Mutta jos Ahvenanmaan rauhallisuus ei tartu Libyaan, vaan käykin päinvastoin, niin päästään ainakin katselemaan aitopaikalta NATOn ilmaiskuja.

Vitut pohjanmaasta! Itseäni kiinnostaisi se, että milloin lehden toimitus lähetetään miinanpolkijaksi esimerkiksi välimereen?

Vastaa käyttäjälle Sisäsuomalainen nuori Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
William repi tukasta ja söi koiranruuat!

Kaikki Kätsyn kohuhäistä! (WESTMINSTER ABBEY) Catherine Middletonin William-sulhanen riehui ympäripäissään kohuhäiden jatkoilla, eikä hääyökään sujunut ongelmitta. 7 päivää -lehti kertoo...

Close