Kategoriat
Politiikka

Lehden vaaliennuste kun ensimmäinen kalja on avattu

Lehden virallinen vaaliennuste kun ensimmäinen kalja on avattu lupaa hyvää Kokoomukselle. Se on säilyttämässä suurimman puolueen aseman, jota gallupit ovat sille povanneet jo pitkään. Toiseksi suurimman puolueen asemasta käydään kuitenkin huippujännittävä kamppailu. Demarit ovat viimeisissä mittauksissa ollet hieman Keskustaa jäljessä, mutta kirivät kovaa vauhtia. Perussuomalaisten tulo mukaan kamppailuun tuo oman huiman mausteensa tähän jännittävään koitokseen.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että äänestysaikaa on jäljellä vielä neljä tuntia, eikä yhtään ääntä ole laskettu. Lehti jatkaa kuitenkin vaaliennusteiden antamista vielä ennen kuin yhtään mitään perusteita niiden tekemiselle on.

3 vastausta aiheeseen “Lehden vaaliennuste kun ensimmäinen kalja on avattu”

Ennustamme myös normisunnuntaihin verrattuna suurta kasvua alkoholijuomien, makeisten ja naposteltavien (mm. perunalastut, pähkinät, popcorn) kulutuksessa. Varsinkin ensin mainittuun vaikuttaa myös vaalipäivän hyvä sää (etenkin suurimmissa vaalipiireissä Helsingissä ja Uudellamaalla), jonka on usein todettu lisäävän äänestäjien aktiivisuutta. Osittain protestina kahvin hinnalle vaaliolut nousee perinteisen vaalikahvin rinnalle, kenties ohikin. Tarkkailemme tilannetta kentällä jännittyneinä! Lopullisten promillelukujen odotetaan olevan tiedossa aamuyöstä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Tutkijat löysivät Yön musiikille immuunin yksilön

(RADIO NOVA) Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt harvinaisen adaptaation, joka edesauttaa ihmislajin selvitymistä karuissa olosuhteissamme. Porin populaatiosta tavattu yksilö kykenee elämään...

Close